Professori Jukka Savolainen kirjoitti Suomen Kuvalehdessä julki kaikkien tietämän, mutta kaikkien vaikeneman tosiasian: joissakin ihmistieteissä politiikka ja ideologia ajavat totuuden tavoittelun ohi.
Vanhan ja hyvin toimivan jaon mukaan tutkija kertoo, miten asiat ovat. Poliitikko kertoo, miten asioiden pitäisi olla. Ongelmia syntyy, jos tutkija ei suostu hyväksymään, että maailma on toisenlainen kuin hän haluaisi.
Jotta tutkijan omat mielihalut eivät pääsisi ”valumaan” akateemiseen työhön, on muotoutunut kimppu tekniikoita siltä suojautumiseksi. Tekniikoita kutsutaan tieteen kriteereiksi.
Yksi tehokkaimmista on matematiikka. Kun tulokset ja argumentit esitetään matemaattisessa muodossa, on lopputulosta erittäin hankala väännellä mieleisekseen.
Luonnontieteissä, erityisesti fysiikassa, kriteerit ovat niin ankarat, että tutkijan on käytännössä mahdotonta kikkailla. Riippumatta siitä, tekeekö tutkimuksen läpeensä punavihreä vai täysimittainen äärioikeistolainen fyysikko, tulos on aina sama.
Sen sijaan mitä kauemmas luonnontieteistä kohti ihmistieteitä ja erityisesti humanistisia aloja mennään, sitä lepsummiksi kriteerit muuttuvat. Näin syntyy tilaa ongelmalle, josta Savolainen Suomen Kuvalehdessä kirjoittaa.
Savolainen vyöryttää lukijalle näyttöä sosiaalitieteiden politisoitumisesta. Hänen mukaansa tyypillistä on, että "suuri joukko tutkijoita vaatii tieteellisesti moitteettoman artikkelin poisvetämistä poliittisin perustein". Ja niin Savolaisen mukaan myös tapahtuu.