Itkeekö lapsi perääsi, kun lähdet huoneesta? Tämä perhe keksi huikean tavan välttää itkukohtaukset
Perhe hankki aidon kokoisia pahvikuvia sijaistamaan äitiä.
Japanilaisperheen tapa rauhoittaa äitiään ikävöivää lasta muodostui hitiksi takertuvaisten lasten vanhempien keskuudessa.
Perheen isä jakoi Twitterissä kuvat vaimostaan ja kahdesta pahvikuvasta, jotka esittävät häntä.
Pahviäiti hymyilee ja kannustaa
Isä kertoi, että on vaikeaa, kun perheen 1-vuotias alkaa heti itkeä äitinsä perään. Pahvikopioiden tarkoitus on rauhoittaa perheen pientä poikaa.
Toinen "pahviäiti" seisoo ja hymyilee lapselleen, toinen istuu matolla. Kuvat on tarkoituksella sijoitettu kauas lapsesta, jotta hän ei huomaisi huijausta.
Kuvien ansiosta äiti voi poistua
Perheen isä videoi äitiä asettamassa pahvikuvan sijaistamaan itseään.Metro-lehdelle nimettömänä esiintyvä mies kertoo, että hän halusi videolla osoittaa, että poika todella uskoo pahvikuvien olevan äitinsä.
Auttoivat 20 minuutin ajan
Isän mukaan pahviversiot auttoivat noin 20 minuutin ajan.
Kuvia ja video tilanteesta. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Videota katsottiin pian miljoonia kertoja. Kiireisiin vanhempiin varmasti vetosi se, että kuvien ansiosta äiti saattoi poistua tilasta, koska lapsi oletti leikkivänsä sekä isänsä että äitinsä valvovan silmän alla!
Lähteet: Metro.co.uk, Twitter
Uusimmat
-
23:39
Viro varoitti kansalaisiaan Venäjälle matkustamisesta
-
23:30
Long Play: Useat naislaulajat kertovat seksuaalisesta häirinnästä oopperatuotannoissa
-
23:27
Perparim Hetemaj jätti jäähyväiset kotiyleisölle – sanoo suorat sanat lopettamispäätöksestä: "En tule missaamaan!"
-
23:15
Itäraja on pysynyt sulkemisen jälkeen hiljaisena
-
22:56
HJK:n europelissä poikkeuksellisia käänteitä – Huuhkajat-hyökkääjä: "Aika kaoottista"
-
22:38
"En muista koska olisi näin paljon v********t" – Matias Lehtoselta kova väite SM-liigatapahtumista
-
22:30
Viranomaiset vahvistivat: Kuusi kuoli Venäjän iskuissa Hersonissa ja Donetskissa – MTV seuraa sotaa
-
22:06
HJK:n ottelua sävyttivät erikoiset turvallisuusongelmat – lumesta seurasi käänne
-
22:03
Tänä vuonna Linnan juhlissa nähdään 12 Mert Otsamon suunnittelemaa pukua – ainakin näiden vieraiden yllä on muotisuunnittelijan luomus
-
21:47
Juna suistui raiteilta Tampereella – myöhästymisiä tiedossa
-
21:33
Ivalossa huokaistiin helpotuksesta, kun itäraja suljettiin: "Toivottavasti raja voi olla auki kahden viikon kuluttua"
-
21:32
Antti Pennanen kiehui – SM-liigassa kohauttava maalituomio: Siim Liivik kuuli vihellyksen
-
21:23
Suomi varmisti nousun – murskavoitto jalkapallossa
-
21:08
Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä
-
21:01
Putous-näyttelijät julkistetaan perjantaina! MTV Uutiset Live näyttää tilaisuuden suorana lähetyksenä
-
21:00
Eroaako Maria Pettersson? Ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta
-
20:57
Tutkijoilta raju varoitus sodasta Venäjän ja Naton välillä
-
20:31
HJK hurmaa europelissä – Helsingissä todella arktiset olosuhteet
-
20:24
15-vuotias tyttö teki ilmoituksen raiskauksesta – teinipojat hirttivät epäillyn metsään Ruotsissa
-
20:08
Entiset maajoukkuekaverit tukevat halvaantunutta Sanni Hakalaa: "Oot maailman vahvin"
-
Lataa lisää