Italian ympäriajossa täysi farssi, polkijat kieltäytyivät ajamasta – kilpailunjohtaja raivostui

Pyöräilyn Italian ympäriajo on edennyt loppuvaiheisiin. Lauantaina on edessä toiseksi viimeinen 20. etappi. Perjantain 19. etapilla nähtiin poikkeuksellinen tilanne, kun polkijat kieltäytyivät ajamasta.

Perjantaina oli määrä polkea 258 kilometrin mittainen etappi Morbegnosta Astiin. Toisin kuitenkin kävi.

Polkijat toki saapuivat maaliin, mutta poljettu matka jäi puoleen suunnitellusta. Alkumatkan kilpailijat kulkivat bussikyydillä.

Ennen etapin alkua polkijat ilmaisivat huolensa sateisesta säästä, jossa pitkä etappi oli tarkoitus polkea.

Evening Standard kertoo, että pyöräilijät eivät olleet tyytyväisiä tilanteeseen, jossa he olisivat joutuneet polkemaan pitkän matkan huonoissa olosuhteissa edellisen päivän rajun vuoristoetapin jälkeen. Kilpailijat olivat myös huolissaan siitä, että kylmä ja sateinen sää lisäisivät heidän uhkaansa saada koronavirustartunta.

Lopulta polkijat starttasivat etapille, mutta siirtyivät kahdeksan kilometrin kohdalla bussikuljetukseen. Kilpailua jatkettiin 124 kilometrin päässä maalista. Ammattipyöräilijöiden liitto perusteli kilpailijoiden päätöstä tiedotteessaan.

– Terveys on ykkösprioriteettimme, etenkin covidin aikana. Päivän etapin lyhentäminen ei himmennä tapahtumaa. Samalla vältetään asettamasta polkijoiden immuunijärjestelmää suurempaan vaaraan.

Kaikkia tilanne ei kuitenkaan miellyttänyt. Italian ympäriajon kilpailunjohtaja  Mauro Vegni sanoi olevansa erittäin harmissaan tapahtuneesta.

– Uskoisin, että tästä puhutaan vielä lakimiesten kanssa. Minusta se ei ollut kunnioittavaa kilpailua kohtaan eikä katsojia kohtaan. Meidän nähdäksemme pyöräilijöille tulee seuraamuksia, Vegni sanoi Evening Standardin mukaan.

– Etappi julkaistiin vuosi sitten. Tiesimme, että se poljetaan lokakuussa. On melko yleistä, että lokakuisena päivänä sataa. 13 astetta ei ole kylmä. Mielestäni tälle ei ollut olemassa syytä.

Ympäriajo jatkuu lauantaina 180 kilometrin mittaisella osuudella. Maaliin Milanoon saavutaan sunnuntaina. Suomen Jaakko Hänninen ajaa kilpailussa sijalla 70.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja