Hengenvaarallista sirkusta – järkyttävät kolme päivää nostattivat raivon Ranskan ympäriajossa: "Jos emme muuta mitään, meillä on kuolemia käsissämme"
Lukuisat pahat kolarit ovat varjostaneet viime lauantaina alkaneen Ranskan ympäriajon ensimmäisiä etappeja. Maanantai tuotti jälleen isoja kolhuja ja menetyksiä pelotonille.
Ranskan ympäriajon avauspäivänä kannustuskylttiä käsissään pitänyt varomaton katsoja kaatoi Tony Martinin ja suuren osan pääjoukosta kadun pintaan. Maanantaina Tourissa nähtiin jälleen kaksi joukkokolaria, jotka eivät tällä kertaa johtuneet yleisön toiminnasta.
Kolarien osalta katastrofaalisten kolmen päivän jälkeen syyttävät sormet ovat kääntyneet Ranskan ympäriajon kisajärjestäjien suuntaan.
Maanantain ensimmäinen joukkokolari nähtiin neljä kilometriä ennen maalia vasemmalle kaartaneessa mutkassa. Valtavassa sumassa kaatuivat muiden muassa Arnaud Demare ja Bahrain Victorious -tallin kapteeni Jack Haig, joka joutui keskeyttämään.
Loppukirissä kaatui puolestaan australialaissprintteri Caleb Ewan, joka mursi kovavauhtisessa kolarissa solisluunsa. Ewanin kanssa kaatui kiritykki Peter Sagan, joka onnekseen pystyi jatkamaan kilpailua.
Myös kokonaiskilpailun kannalta oleelliset polkijat Primoz Roglic ja Geraint Thomas kaatuivat maanantaina. Ensin mainitulle kolari oli jo toinen tänä vuonna Tourissa, ja jälkimmäisen olkapää jouduttiin nykäisemään takaisin paikoilleen ennen paluuta satulaan.
"Tourista on tullut liian vaarallinen"
Vuodesta 1982 Ranskan ympäriajoissa raportoinut toimittaja David Walsh kirjoittaa The Timesin kolumnissaan, ettei muista nähneensä vastaavanlaista Touria.
– Mitä järkyttäviin kolareihin tulee, ensimmäiset kolme päivää tässä kisassa ovat olleet pahimmat kolme perättäistä päivää Tourissa miesmuistiin, Walsh kirjoittaa.
– On selvää, että Tourista on tullut liian vaarallinen, ja vain hyvä onni on estänyt pyöräilijöitä loukkaantumasta vakavammin.
Maanantain onnettomuuksien syyksi nähtiin se, että kisan viimeiset 20 kilometriä ajettiin aivan liian kapealla tiellä. FDJ-tallin päällikkö Marc Madiot muistutti vastuusta, kun Touria seuraavat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa.
– Tänä iltana en halua, että lapsestani tulisi ammattilaispyöräilijä, eikä vaimoni halua lapsemme ajavan kilpaa pyörällä, eivätkä monet perheet halua lastensa polkevan pyörällä tänään nähdyn jälkeen.
– Olemme puhuneet tästä jo vuosia, mutta nyt on löydettävä ratkaisuja. Emme voi jatkaa näin, tämä ei ole enää kilpapyöräilyä. Mutka 150 metriä ennen maalia… Missä kunnossa Caleb Ewan on? Entä muut? Meidän on muutettava asioita, meidän on pystyttävä sanomaan, ettei tämä toimi enää, Madiot vaati.
Madiot’n mukaan tallien jatkuvia ohjeita välittävistä korvanapeista luopumisella voisi olla turvallisuutta lisäävä seuraus polkijoille.
– Ehkä korvanapeista on luovuttava, ehkä on tehtävä paljon asioita. Mutta se on tehtävä. Jos emme muuta mitään, meillä on kuolemia käsissämme.
"Uskomatonta"
Reutersin haastattelema nimettömänä pysyttelevä, useita ympäriajoja järjestänyt urheilujohtaja tukisti kisajärjestäjiä vaarallisista etapeista.
– On uskomatonta lähettää polkijat tuollaisille teille viimeisen 20 kilometrin aikana. Se on sirkusta. Selvästikään he eivät välitä ajajien terveydestä.
Kansainvälisen kilpapyöräilyliiton UCI:n puheenjohtaja David Lapparient seurasi maanantain etappia kisajärjestäjien autosta käsin. Hänen mielestään tiet olivat hyvässä kunnossa, eivätkä olleet liian kapeita.
Lapparient perusteli kolareita Tour-polkijoiden paineilla ja hermostuneisuudella, jotka johtavat ajovirheisiin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää