Italialaismiehen epätoivoinen teko: Pyöräili mereen välttääkseen koronatarkastukset

Espanjassa ennätysmäärä koronakuolemia, Yhdysvaltain tilanne pahenee – koronavirus etenee vauhdilla maailmalla 2:16
Koronavirus etenee vauhdilla maailmalla

Yli 10 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen Italiassa.

Poliisin tarkistuksia välttääkseen ihmiset saattavat ajautua varsin epätoivoisiin tekoihin. Yksi tällainen on italialaismedioissa leviävä video polkupyöräänsä meressä kantavasta miehestä.

Videolla mies huutaa, ettei ole tehnyt mitään väärää, johon kuvannut henkilö vastaa, että haluaa vain tarkistaa miehen henkilöllisyyden.

Miestä pyydettiin tulemaan useita kertoja pois merestä pyörineen. Tapaus sattui Otrantossa Etelä-Italiassa.

Viranomaiset onnistuivat lopulta tunnistamaan miehen ja hänelle annettiin sakko. Asiasta uutisoi muun muassa Independent.

Italian hallitus on määrännyt kaikki, joilla ei ole pakottaa tarvetta poistua kotoaan pysymään siellä. Hyväksyttävä syy on esimerkiksi kauppareissu tai töissä käyminen.

Viranomaisten mukaan ihmiset voivat pyöräillä, jos se on välttämätöntä liikkumisen kannalta. Muuta liikuntakaan ei ole kielletty, kunhan se tapahtuu lähellä kotia.



Lue myös:

    Uusimmat