Italiaan tiukkoja matkustusrajoituksia jouluksi – omasta kotikaupungistaan ei saa poistua

Maailmanselittäjät: Lockdown - Eurooppa koronan kynsissä 10:47
Eurooppa on koronan kynsissä.

Matkustaminen alueelta toiselle kielletään täysin, eikä joinain päivinä saa poistua edes kotikaupungistaan.

koronaviruksen leviäminen maassa joulun ja uuden vuoden juhlapyhien aikaan.

Matkustaminen Italian eri alueiden välillä on kiellettyä joulukuun 21. päivästä tammikuun 6. päivään. Joulupäivänä, tapaninpäivänä ja uudenvuodenpäivänä ei saa poistua edes omasta kotikaupungistaan.

– Jos laskemme nyt suojaustamme, kolmas aalto on aivan kulman takana, varoitti maan terveysministeri Roberto Speranza.

Italian viranomaisten odotettiin vielä myöhemmin torstaina päättävän pakollisesta kymmenen päivän karanteenista kaikille ulkomailta maahan tuleville. Karanteeni astuisi voimaan joulukuun 20. päivä.

Karanteenimääräyksen toivotaan estävän italialaisia matkustamasta ulkomaille niihin harvoihin hiihtokeskuksiin, jotka ovat avoinna.

Baarit ja ravintolat pysynevät joulun aikanakin suljettuina pahimmilla, punaisiksi ja oransseiksi luokitelluilla tautialueilla. Myös valtakunnallisen iltakymmeneltä alkavan ulkonaliikkumiskiellon uskotaan jatkuvan.

Lue myös:

    Uusimmat