Pesäpallon tavoitteena on ollut jo pitkään saada yhä vahvempaa jalansijaa Helsingissä, ja tänä kesänä laji on lyönyt pääkaupungissa läpi aivan uudella tavalla. Naisten Superpesiksessä pelaava roihuvuorelainen Roihu on lyönyt katsojaennätyksiään pitkin kesää, ja nousua miesten pääsarjaan tavoitteleva Puna-Mustatkin on houkutellut Ykköspesiksessä Meilahteen parhaimmillaan toistatuhatta katsojaa.
Naisten Superpesis on ollut viime vuosina kovassa nosteessa. Vuosi sitten sarja teki kaikkien aikojen katsojaennätyksensä, kun runkosarjan ottelukohtainen yleisökeskiarvo nousi 674:ään, ja elokuun alussa päättyneellä runkosarjakaudella vastaava lukema oli jo 740.
Kyseessä on kotimaisista naisten palloilusarjoista ylivoimaisesti suurin lukema.
Viidettä kesää peräjälkeen Superpesiksessä pelaava Roihuttaret kasvatti katsojalukemiaan sekä määrällisesti että suhteessa kolmanneksi eniten koko sarjassa. Runkosarjan 12 kotiottelun keskiarvo oli komeasti 655, kun vielä viime vuonna lukema oli 499.
– Tavallaan kasvu ei ole tullut yllätyksenä, sillä olemme tehneet kovasti töitä sen eteen. Tavoitteena on ollut olla Itä-Helsingin kiinnostavin seura, ja olemme kyllä saavuttaneet sen ja paljon enemmänkin, Roihun puheenjohtaja Ruth Palola sanoo MTV Urheilulle.
– Se on yllättänyt, miten ylenpalttista kiitosta saamme vastustajajoukkueilta ja katsomosta. Ihmiset ovat haltioissaan ja tuovat seuraavaan peliin kavereita mukanaan.
Nykymuotonsa vuonna 2021 saaneen Roihuvuoren pesäpallokentän yleisöennätys on rikottu tällä kaudella peräti viidesti. Ennätys oli vielä viime kauden jälkeen 707 katsojaa, ja heinäkuun lopussa se kasvoi jo yli tuhannen, kun Roihuttaret voitti hallitsevan Suomen mestarin Manse PP:n peräti 1106 katsojan edessä.
Kyseessä oli helsinkiläisen pesäpallojoukkueen suurin yleisömäärä sen jälkeen, kun Kaisaniemen Tiikerit pelasi finaaleissa syksyllä 1998.
– Saimme silloin viime kaudella pientä maistiaista, kun täällä oli Hamina-pelissä julkisuuden henkilöitä mukana ja katsojia oli se vähän yli 700. Se oli meille sellainen merkki, että nyt tämä lähtee.
Heinä-elokuun seitsemässä Roihuttarien kotiottelussa yleisömäärän mediaani eli keskiluku on peräti 916.
Ottelutapahtuma kaikille
Keskiviikkona Roihuttaret pelasi ensimmäisen pudotuspelien kotiottelunsa sitten syksyn 1996, ja Palolan villeimmätkin kuvitelmat ylittyivät. Puolivälierien toista ottelua Seinäjoen Jussittaria vastaan seurasi 1618 katsojaa, ja enemmänkin olisi tullut, mutta portit jouduttiin lyömään kiinni, kun enempää yleisöä ei yksinkertaisesti enää mahtunut.
Nytkin osa katsojista joutui istumaan maassa ja kolmospuolelle rajattiin istumakatsomoiden jatkeeksi erillinen seisoma-alue.
Ennen tätä seuran kaikkien aikojen yleisöennätys oli 1466 katsojaa vuodelta 1996, mutta tuolloin ottelut pelattiin Kaisaniemen kentällä.
Yhä suuremmaksi kasvaneen buumin myötä Roihuttarien kotiottelut ovat keränneet kiitosta myös tunnelmaltaan.
– Lähtökohtaisesti kaikki meidän toimintamme perustuu arvoihin. Urheiluakin voi tehdä arvoperustaisesti. Meille yksi tärkeimpiä arvoja on se, että tänne voivat tulla kaikki; sekä perheen pienin että iäkkäämpikin ihminen. Täällä ei käyttäydytä sopimattomasti, ja olemme rakentaneet koko homman niin, että puutumme, jos on jotain ikävää.
Palola itse toimii kotiotteluissa paitsi kuuluttajana myös selostajana.
– Olemme tehneet kyselyitä, että miksi ihmiset eivät tule pesispeliin, ja aina se vastaus on, että ihmiset eivät tajua lajista mitän tai eivät tiedä sääntöjä. Aloin sitten hyvin varhaisessa vaiheessa puhumaan meidän otteluissamme sääntöjä auki ja opettamaan sitä, mistä eri tilanteissa on kyse ja miksi kentällä tapahtuu mitäkin. Se on saanut tosi paljon kiitosta. Silloin katsoja on mukana tapahtumassa eikä vain ulkopuolinen, ja se luo yhteisöllisyyttä, kun katsojalle tulee se kokemus, että hänkin on mukana.
– Tässä vaiheessa kaikki tehdään talkoilla. Ottelutapahtumassa kukaan ei saa tästä työstä palkkaa. Niin kuin sanonta kuuluu: rakkaudesta lajiin tai seuraan. Se on ollut korvaamaton asia meille tässä vaiheessa ja mahdollistanut sen, että näin voidaan tehdä.
Selkeät askeleet eteenpäin
Roihuttaret lähti kauteen pudotuspelitavoitteella, joka on siis täyttynyt. Jussittaret johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 2–0, ja helsinkiläiset ovat näin ollen enää tappion päässä siitä, että kausi päättyy.
Tuleviksi vuosiksi seuralla riittää kunnianhimoisia tavoitteita.
– Haluamme päästä mitalipeleihin, ja sen eteen tehdään paljon töitä. Silloin kaiken täytyy olla mitalipeliseuran tekemistä. Meillä on pelaajia, jotka ovat aina pelanneet Roihussa ja ovat syntyperäisiä roihulaisia. Heillä on unelma voittaa Suomen mestaruus Roihun väreissä.
Seuran näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että vapaaehtoisuuteen perustuvan talkootyön tilalle – tai ainakin rinnalle – tulee yhä enemmän myös ammattimaisuutta.
– Siihen on Superpesiksen ja lajiliiton suunnalta annettu tietyt askeleet ja ajatukset, että mitä olisi hyvä tehdä ja mihin mennä. Totta kai me haluamme siihen suuntaan liikkua, ja sehän tarkoittaa sitä, että josaain vaiheessa tekeminen olisi sellaista, että voimme maksaa korvausta.
Rajusti kasvaneet katsojamäärät pakottavat seuran toimiin myös olosuhteiden osalta, jos ja kun tänä kesänä syntynyttä buumia halutaan ylläpitää ja kehittää edellen.
– Olimme jossain kohtaa kautta vähän pulassa ja huutelimme kaupungin puoleen, ja kaupunki todella nopeasti reagoi antamalla hätäapua ja haalimalla siirtokatsomoita ympäri kaupunkia. Mutta tosiasia on, että eiväthän nämä mitenkään riitä, kun koko ajan rikotaan katsojaennätyksiä ja tämä on lähtenyt buumiksi, jossa puhutaan Roihu-ilmiöstä. Nyt täytyy alkaa miettiä kestävämpiä ratkaisuja.
– Minun unelmani olisi katetun katsomon molemmille puolille laajenevat siivekkeet ja sivuille sellaisia katsomoita, mitä on nähtävissä monellakin kenällä. Sillä jo saa tilannetta paremmaksi. Ainahan ratkaisujen ei tarvitse olla megalomaanisia ja kauhean kalliita, vaan hyviä ratkaisuja voi löytää ihan näppärästikin.
Seuran kannalta olennaisinta on se, että kyseessä on mitä suurimmassa määrin positiivinen, ei negatiivinen ongelma.