Israel on rokottanut jo liki 10 prosenttia väestöstään – koko muu maailma on reilusti jäljessä, miksi?

Väkilukuun suhteutettuna Israel on antanut koronavirusrokotuksia huomattavasti enemmän kuin yksikään muu valtio maailmassa.

Business Insiderin mukaan Israel oli rokottanut liki 9 prosenttia kansalaisistaan eiliseen mennessä.

Israelissa toivotaan nyt, että koko väestö olisi rokotettu maaliskuun loppuun mennessä.

Israelin väkiluku on 9,3 miljoonaa. Viikon loppuun mennessä joka toinen riskiryhmiin kuuluvista on näillä näkymin saanut rokotteen.

Suomessa 0,03 kansalaista on rokotettu

Vertailun vuoksi 5,5 miljoonan asukkaan Suomessa THL:n ylilääkärin mukaan kaikki halukkaat ovat saaneet rokotteen "kesään mennessä".

Bloombergin tilastoinnin perusteella Suomi oli eiliseen uudenvuodenaattoon mennessä antanut 1 767 rokotetta. Näin ollen 0,03 prosenttia väestöstä on saanut rokotteen.

Juuri parempi ei ole tilanne muuallakaan. Bloombergin tilastojen mukaan maailmalla on nyt annettu hieman yli 10 miljoonaa koronavirusrokotetta. 

Esimerkiksi Euroopan luvut eivät kuitenkaan päivity jatkuvasti. 

Hopeasijalla Bahrain ja pronssilla Britannia

Israel on joka tapauksessa rokottanut aivan ylivoimaisen suuren osan väestöstään tähän mennessä muihin maihin verrattuna.

Toisella sijalla on Bahrain, jonka väestöstä 3,8 prosenttia on rokotettu. Pronssilla on Britannia, joka on rokottanut 1,4 prosenttia väestöstään. Kaikki muut valtiot ovat rokottaneet alle prosentin asukkaistaan.

Miksi Israel on niin nopea?

Mitä rokotusnopeuteen tulee, Israelilla on muutamia niin sanotusti luontaisia etuja moniin muihin valtioihin nähden. Israelissa esimerkiksi verrattain pieni määrä ihmisiä asuu verrattain tiiviillä alueella.

Business Insider nostaa esille myös Israelin tehokkaasti toimivan terveydenhuoltojärjestelmän, joka on mahdollistanut rokotteiden nopean jakamisen.

Israel on hankkinut rokotteita aggressiivisesti

Yhtenä syynä nopeaan rokotustahtiin on pidetty myös sitä, että Israelin koronaviruksen hoidosta myös kritiikkiä saanut valtionjohto on ollut rokotehankinnoissaan hyvin aggressiivinen. Maaliskuisiin vaaleihin mennessä täytyy tehdä tulosta.

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on ollut useita kertoja henkilökohtaisesti yhteydessä rokotevalmistaja Pfizerin johtoon.

Israelilla on nyt jo niin paljon rokotteita kasassa, että koko väestö pystytään rokottamaan ainakin kertaalleen. Suurimmalle osalle kansalaisista on varattu jo myös toinen pistosannos.

Lue myös:

    Uusimmat