Suomalainen Riitta Hawi oli yksi ensimmäisistä, joka sai koronarokotteen Israelissa: "Suomeen verrattuna tämähän oli loistavaa hoitoa"

Suomalaissyntyinen Riitta Hawi, 65, sai koronarokotteen ensimmäisten joukossa Israelissa. Hän kuvailee ajanvarausjärjestelmää helpoksi ja nopeaksi. Israelissa rokotetaan Pfizerin ja Biontechin rokotteella noin 150 000 ihmistä päivässä.

Kun moni muu maa sekä Euroopassa että globaalisti on saanut kritiikkiä koronarokotusten tahmeasta etenemisestä, Israel on noussut koronarokotusten esimerkkitapaukseksi. 9,3 miljoonan asukkaan maassa jo noin 1,5 miljoonaa ihmistä on saanut rokotteen koronaviruksen aiheuttamaa covid-19-tautia vastaan. Osuus on noin 16 prosenttia väestöstä.

Asunut pitkään Israelissa

Suomalaissyntyinen Hawi on näiden rokotettujen joukossa. Hawi on asunut Israelissa yli 40 vuotta avioiduttuaan israelilaisen miehen kanssa. Hänellä on kolme aikuista lasta, joista yksi asuu Israelissa, toinen Suomessa ja kolmas Saksassa.

Viime talvena leskeksi jäänyt Hawi asuu Modi’inissa, vajaan sadan tuhannen asukkaan kaupungissa, joka sijaitsee Jerusalemin ja Tel Avivin puolivälissä. Hän työskentelee suomalaisyritys Timberwisen edustajana Israelissa.

Hawi sai koronarokotteen Israelissa ensimmäisten joukossa. Etusijalla sielläkin ovat yli 65-vuotiaat, riskiryhmään kuuluvat sekä sairaaloiden ja muun terveydenhuollon työntekijät.

Hän kehuu rokotuksia hyvin organisoiduiksi ja järjestelmää tehokkaaksi.

– Itse sain kutsun kännykkääni. Vastasin kutsuun, ja otin yhteyttä terveyskeskukseen. Sain ajan viikon päähän omasta yhteydenotostani. Tämä on toiminut loistavasti: aikataulut pitävät, varattu aika oli minuutilleen silloin kun piti, ja lääkäri on oman allergiani vuoksi jo osannut varautua mahdollisiin yllätyksiinkin.

Yllätyksiä ei kuitenkaan onneksi ilmennyt. Ensimmäisellä rokotuskäynnillä varattiin saman tien myös aika tehosterokotteen antamiseen kolmen viikon päähän ensimmäisestä rokotuksesta.

– Suomeen verrattuna tämähän oli loistavaa hoitoa, ja kaikki tapahtuu julkisella sektorilla, terveyskeskuksessa. Meillä on järjestelmä, jossa saa valita, mihin neljästä johtavasta terveyskeskuksesta haluaa liittyä.

Israel osti rokotteita paljon – ja kalliilla

Ilmaiseksi tai edes halvalla Israelin kärkipaikka ei ole tullut. Maan terveysministeriöstä vuotaneen epävirallisen tiedon mukaan Israel on maksanut Pfizerin ja Biontechin rokotteesta yli 60 dollaria annokselta, kun esimerkiksi Yhdysvallat maksaa vajaat 20 dollaria. Valtio on hyväksynyt myös Modernan rokotteen.

Hawi on tietoinen, että Israel on noussut rokotuspolitiikkansa vuoksi koko maailman tietoisuuteen ja mallimaaksi. Hänen mukaansa Israel ei silti ole erityisesti "rummuttanut omaa erinomaisuuttaan" tai muuta maailmaa edellä olevaa onnistumistaan rokotuksissa.

– Uutisista olen kuullut, että olemme johtava valtio koronarokotuksissa. Olen kuullut monenlaisia vastauksia sekä puolesta että vastaan. Rokotuspolitiikka on kuitenkin ollut hyvin organisoitua ja tehokasta.

Israelissa rokotusohjelmaa johtaa maan terveysministeriö.

Lue myös:

    Uusimmat