Biden lupaa: Kaikille amerikkalaisille tarjotaan koronarokote lähiviikkoina

2:01
Katso yllä oleva video: Yhdysvalloilla on varastossa miljoonia ylimääräisiä koronarokotteita.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on julistanut odotetusti, että kaikki amerikkalaiset aikuiset voivat hakeutua koronarokotuksiin jo kahden viikon kuluttua 19. huhtikuuta mennessä. Asiasta kertovat muun muassa politiikan lehti Hill ja uutiskanava CNN.

Presidentin mukaan 200 miljoonan annetun rokoteannoksen raja rikotaan ennen hänen sadatta päivää virassaan huhtikuun lopulla.

Valkoisen talon luona pidetyssä puheessaan Biden kuitenkin varoitti siitä, että Yhdysvallat käy yhä koronaviruksen kanssa elämän ja kuoleman kamppailua.

–  Ymmärrän, että ihmisiä voi hämmentää se, että vaikka rokotteet ovat pelastaneet kymmeniä tuhansia henkiä, on pandemia yhä vaarallinen. Sen voin selittää yhdellä sanalla: aika. Jopa tällä ennätysmäisellä nopeudella emme ole vielä edes puolessavälissä yli 300 miljoonan amerikkalaisen rokottamista. Tämä vie aikaa, Biden sanoi.

–  Emme ole vielä kalkkiviivoilla. On vielä paljon työtä tehtävänä. Olemme yhä elämän ja kuoleman kisassa viruksen kanssa, hän jatkoi Hill-lehden mukaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Neljä miljoonaa rokotetta vuorokaudessa

Presidentti vetosi kansalaisiin, jotta he pitäisivät yhä etäisyyttä toisistaan ja käyttäisivät maskeja.

Maan on Bidenin mukaan oltava "sotajalalla" viruksen voittamiseksi.

Jos Bidenin julistama aikataulu toteutuu, rokotteita ei enää tarjota vain erilaisille riskiryhmille vaan ne avataan kaikille.

Tämä ei vielä tarkoita sitä, että kaikki pääsevät rokotettaviksi heti, vaan rokotusjonojen pituus riippuu siitä, kuinka nopeasti rokotteita saadaan.

Yhdysvaltain rokotustahti on jättänyt EU-alueen varjoonsa. Viime viikonloppuna maassa rikottiin neljän miljoonan vuorokaudessa annetun koronarokotteen raja.

Euroopan komission mukaan laumasuoja koronavirusta vastaan on saavutettavissa vanhalla mantereella vasta kesän loppuun mennessä.

EU:n on mahdollista antaa suurimmalle osalle alueen aikuisista koronarokote syyskuun puoliväliin mennessä, kertoi komission tiedottaja Stefan de Keersmaecker tiistaina.

USA:ssa määrällisesti eniten annettuja rokotteita

Our World In Data -tilastopalvelun tietoihin perustuvan CNN:n seurannan mukaan Yhdysvalloissa on annettu määrällisesti eniten rokoteannoksia maailmassa, yli 167 miljoonaa. Perässä tulevat Kiina yli 142 miljoonallaan sekä Intia 83 miljoonallaan.

Väestöltään miljoonaluokkaan kuuluvista valtioista Yhdysvaltoja suhteellisesti suuremman osan väestöstään ovat rokottaneet Israel, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Chile ja Britannia.

Lisäksi suhteellisessa rokotettujen osuudessa edelle ovat ehättäneet monet alle miljoonan asukkaan valtiot ja alueet, kuten Gibraltar, Seychellit ja Bhutan.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja