Israel aikoo jatkaa Gaza-neuvotteluja tällä viikolla, hallintolähde kertoo
Israelin hallituksen aikomuksena on jatkaa tällä viikolla neuvotteluja Gazassa olevien panttivankien vapauttamiseksi, kertoi israelilainen hallintolähde uutistoimisto AFP:lle lauantaina.
Päätöstä edelsi Israelin ja Yhdysvaltain edustajien tapaaminen Pariisissa.
Israelilaismedian mukaan Israelin tiedustelupalvelu Mossadin johtaja David Barnea, Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja Bill Burns ja Qatarin pääministeri Mohammed bin Abdulrahman Al-Thani tapasivat Pariisissa ja sopivat uusien neuvottelujen raameista. Yhdysvallat, Qatar ja Egypti ovat toimineet välittäjinä aiemmissa neuvottelukierroksissa Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä.
Neuvottelut kariutuivat aiemmin Rafahin maaoperaation vuoksi
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken puolestaan keskusteli Israelin sotakabinettiin kuuluvan Benny Gantzin kanssa uusista pyrkimyksistä tulitauon saavuttamiseksi Gazaan ja Rafahin rajanylityspaikan avaamiseksi, Yhdysvallat kertoi.
Neuvottelut Hamasin hallussa olevien israelilaispanttivankien vapauttamiseksi ja tulitauon aikaansaamiseksi Gazaan kariutuivat aiemmin tässä kuussa. Hamas on syyttänyt neuvottelujen epäonnistumisesta Israelin aloittamaa maaoperaatiota Rafahissa Gazan eteläosassa.
Israel vyörytti aiemmin tässä kuussa panssarivaununsa Rafahin alueelle ja otti haltuunsa Rafahin rajanylityspaikan, joka on olennaisen tärkeä avustuskuljetusten kannalta. Israel on myös uhannut laajentaa hyökkäystään Rafahissa. Rafahin kaupungissa on edelleen satojatuhansia palestiinalaisia, jotka ovat paenneet taisteluita muualta Gazasta.
Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) määräsi perjantaina Israelia pysäyttämään välittömästi hyökkäyksensä Rafahissa. Israel torjui odotetusti ICJ:n päätöksen.
Hamas otti lokakuun brutaalissa hyökkäyksessään 252 panttivankia, joista 121 on edelleen Gazassa. Heistä 37 on Israelin asevoimien mukaan jo kuollut.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää