Iskikö kännykkäkuume? Älä säilö vanhaa puhelinta pöytälaatikkoon
Teknologian nopea kehitys, elintason nousu sekä elektroniikkalaitteiden käytön jokapäiväistyminen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa elektroniikkajätteen määrä on nopeassa nousussa.
Matkapuhelimia tulee markkinoille tiuhaan tahtiin, ja jokainen malli on aiempaa edistyksellisempi. Kun himo päästä käsiksi uuteen tekniikkaan herää, vanhaksi käynyt luuri olisi syytä kierrättää asianmukaisesti. Leijonanosa käytöstä poistetuista matkapuhelimista kuitenkin jää laatikkoihin lojumaan.
Oikein kierrätettynä lähes kaikki vanhojen puhelimien materiaaleista voitaisiin käyttää uudelleen. Mikäli käytöstä jääneet kännykät saataisiin kiertoon, neitseellisten raaka-aineiden tarve vähenisi. Esimerkiksi miljoonasta käytetystä kännykästä saataisiin uusiokäyttöön arvioilta 24 kiloa kultaa, jota tarvitaan myös uusien puhelimien tuottamiseen
Elektroniikkajäte kuormittaa luontoa sisältämiensä vaarallisten alkuaineiden vuoksi, minkä lisäksi uusia laitteita valmistava suuren mittakaavan kaivostoiminta on johtanut vakaviin ympäristötuhoihin sekä ihmisoikeusrikkomuksiin. Tunnetuimpien teknologiabrändien tuotantolaitoksissa työntekijöille ei makseta asianmukaista palkkaa, heillä teetetään epäinhimillisiä määriä ylitöitä ilman lepotaukoja, ja heiltä kielletään järjestäytyminen ja työehtoneuvottelut.
Kierrättäminen on helppoa ja turvallista
Kierrätys ei ole vaikeaa: uusia matkapuhelimia myyvillä liikkeillä on velvollisuus ottaa vastaan asiakkaan käytöstä jäänyt matkapuhelin. Lisäksi matkapuhelimia sekä muuta elektroniikkajätettä voi viedä SER-kierrätyspisteisiin.
Itseään lähinnä olevan SER-kierrätyspisteen voi tarkistaa Suomen Kiertovoiman ylläpitämältä kierratys.info:sta. Kierrätys on ilmaista tai kierrättäjälle jopa taloudellisesti kannattavaa. Toimivan puhelimen toimittava henkilö kun saa laitteestaan hyvitystä.
Suomessa matkapuhelimen kierrättäminen on myös turvallista. Palautettuja puhelimia käsitellään tietoturvaa suojaten: Niiden sisältämät tiedot tyhjennetään sekä tuhotaan perusteellisesti.
Kun haluttu kännykkä siis ilmestyy markkinoille, ota markkinapaikalle mukaan myös vanhaksi käynyt mallisi. Ehkä pääset siihen käsiksi vielä myöhemmin – uuden puhelimen muodossa.
Lähde: Strengths and challenges in the Finnish waste electrical and electronic equipment recovery system: consumers’ perceptions and participation, Eettisen kaupan puolesta ry, Elisa
***
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää