Isän jakama kuva syöpäsairaasta lapsestaan on kerännyt runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Huomaathan, että kuva voi ahdistaa herkimpiä.
Andy Whelanin ottamaa kuvaa on vaikeaa katsoa. Kuvassa nelivuotias Jessica kärsii syöpäsairauden vuoksi. Jessica on Whelanin oma tytär.
Jessicalla diagnosoitiin neuroblastooma vuonna 2015. Hän oli jo valmis kotiutumaan, kun lääkärit päättivät tutkia hänet vielä kerran. Jessican vatsasta löytyi kasvain, kertoo NZ Herald.
Useita hoitoja kokeiltiin. Isä piti kameraansa jatkuvasti valmiudessa ja dokumentoi jokaisen arvokkaan hetken tyttärensä kanssa.
Lopulta kaikki tehtävissä oleva oli tehty. Vanhemmille kerrottiin, että heidän tyttärensä ei tule selviämään hengissä. Syöpä oli levinnyt, ja aikaa olisi korkeintaan kuukausia.
Vanhemmat tekivät päätöksistä kipeimmän ja päättivät, ettei uusia hoitoja enää kokeiltaisi, sillä ne eivät voisi pelastaa Jessicaa.
Jessican syöpäkamppailusta kertovalle sivulle ladattu kuva on kerännyt tuhansia jakoja ja kommentteja.
Jos kuva ei näy, katso se täällä.
Kuvan yhteydessä Whelan kirjoittaa seuravaa:
”Valokuvaajana on tärkeää vangita totuus ja tilanteiden realiteetit, on liian helppoa vangita elämän ilot ja jättää huomioimatta kidutus, jota näemme.
Tämä on vaikein ottamani valokuva, siinä on oma nelivuotias tyttäreni. Muutama päivä sitten hänelle annettiin vain muutama viikko elinaikaa, yli 12 kuukautta jatkuneen syöpäkamppailun jälkeen. Tämä kuva otettiin tilanteessa, jossa me vanhemmat emme voineet tarjota hänelle lohtua, hän työnsi meidät pois samalla, kun taisteli viiltävän kivun läpi yksinäisyydessä. Tämä, surullista kyllä, ei ole meille perheenä näky, jonka näemme vain harvoin. Tämä on nyt tuttu näky, jonka näemme säännöllisesti, joka päivä ja yö, se toistuu aina vain useammin. Tässä ovat syövän todelliset kasvot, pikku tyttöni ihon läpi kuultavine verisuonineen, yksinäinen kyynel poskellaan, hänen vartalonsa jäykistyneenä ja hänen kasvonsa kivusta vääristyneinä.
