Iran aikoo haastaa Trumpin sotaoikeuteen sotilaskomentajan murhasta – ja sillä on "shokeeraavat" mahdollisuudet voittaa

Iran pyrkii nostamaan kanteen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia vastaan sotilaskomentaja Qassem Suleimanin kuoleman vuoksi.

– Tarkoituksenamme on nostaa oikeusjuttu Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Irakia sekä Yhdysvaltain hallitusta, asevoimia ja presidentti Trumpia vastaan, Iranin oikeuslaitoksen tiedottaja Gholam Hossein Esmaeili kertoi tiistaisessa tiedotustilaisuudessa. 

– Ei ole epäilystäkään, etteikö Yhdysvallat olisi tehnyt terroristista salamurhaa.

"Merkittäviä ongelmia"

Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton nimettömänä pysyttelevä virkamies arvioi Business Insiderille, että Iranilla olisi hyvät mahdollisuudet voittaa, jos asia otetaan käsiteltäväksi Haagiin. Alankomaissa sijaitseva kansainvälinen tuomioistuin on YK:n tärkein oikeudellinen elin.

Virkamiehen mielestä toistaiseksi avoimena oleva tilanne voi aiheuttaa merkittäviä ongelmia Yhdysvalloille ja sen Nato-kumppaneille.

– Epäilen, että Iranilla voi olla joitakin omia syitään, miksi maa ei välttämättä tahdo viedä tätä sotkua kansainvälisen oikeuden käsiteltäväksi. Mutta jos niin käy, tilanne on shokeeravasti amerikkalaisia vastaan, Nato-edustaja sanoo lehdelle.

Yhdysvallat ei ole ratifioitunut kansainvälisen oikeuden jäseneksi. Taustalla on ulkopoliittinen pelko siitä, että maan viholliset voisivat painostaa Yhdysvaltoja juurikin Soleimanin tapauksen kaltaisissa tilanteissa.

Trumpin perustelut

Presidentti Trump on puolustanut 62-vuotiaan Suleimanin kuolemaan johtanutta iskua sillä, että vallankumouskaartin komentaja aiheutti "välittömän uhan" Yhdysvalloille.

YK:n lakiasiantuntija Agnes Callamard tviittasi kuolemantapauksen jälkeen, että kuolemaan johtaneen iskun oikeuttaminen vaatii erittäin korkean uhkatason – eikä Yhdysvallat ole toistaiseksi kyennyt todentamaan tällaisen uhan olemassaoloa.

Korkea-arvoinen kenraali kuoli Yhdysvaltojen tekemässä ilmaiskussa Bagdadin kansainvälisen lentokentän läheisyydessä tammikuun kolmantena päivänä.

Business Inderin mukaan Suleimani tunnettiin lähi-idässä erityisesti diplomaattisesta ja sotilaallisesta ymmärryksestään.

Toistaiseksi Iranin kostotoimet Yhdysvalloille eivät ole sujuneet halutulla tavalla. Maa ampui pikaistuksissa alas ukrainalaisen matkustajakoneen, jota sotilas luuli Yhdysvaltojen koneeksi.

Vahingonlaukauksen vuoksi 176 koneessa ollutta ihmistä kuoli.

Lue myös:

    Uusimmat