Irakilaismiehelle satoi Facebookissa kiitosta irtopääkuvista: ”Sinä sankari loistat”

29-vuotiasta irakilaista kehuttiin Facebookissa julkaistun irtopääkuvan perusteella sankariksi ja leijonan veljeksi. Esitutkinnassa kuullun asiantuntijan mukaan kuvien tarkoitus on ollut ennen muuta uhata vihollisia kostolla konfliktissa, jota leimaa raaka väkivalta ja ruumiiden häpäisy.

– Seisoin kolmen kaverini kanssa yhdellä tarkistuspisteellä Tikritissä. Kaverini olivat kaikki minun ryhmästäni. Emme olleet tällä tarkistuspisteellä töissä, vaan valvomisen tai tarkistamisen hoiti noin kuusi sotilasta. Tarkistuspisteelle tuli 6-7 autoa Asab Al-haq-ryhmästä. Autoistaan he onnittelivat meitä kaikkia siitä, että heillä oli terroristin pää mukanaan ja tämä oli räjäyttänyt itsensä. Lisäksi kerrottiin, että tämä terroristi oli surmannut 11 henkilöä. Me pyydettiin heiltä, että voisimmeko ottaa kuvia tästä päästä ja he suostuivat. Otettiin kuvat, annettiin pää takaisin heille ja he jatkoivat matkaa.

Näin 29-vuotias irakilainen Ammar kertoi viime marraskuussa Suomen keskusrikospoliisille tilanteesta, jossa hän päätyi poseeraamaan ISIS-taistelijalta irronneen pään kanssa. Kuvauttaminen tapahtui hieman yli vuosi sitten, loppuvuodesta 2014.

Ammar oli osallistunut taisteluihin Tikritin ja Bajin alueella jo useamman kuukauden ajan. Keskusrikospoliisin ylikonstaapelille hän kertoi nähneensä sinä aikana paljon kuolemaa, yli sata ruumista.

Shiiamilitanttien tavoitteena oli tappaa vastapuolen sotilaita, ISIS-terroristeja.

– Jos joku Irakissa tappaa ISIS-sotilaan, häntä palkitaan eikä rangaista. Valitettavasti itse en ole tappanut ISIS-sotilaita.

Pään irtoamisen mekanismeja selvitettiin

Esitutkinta kuvaa hyvin olosuhteita Irakissa vuodenvaihteessa 2014-2015, kun sotarikostuomioon johtaneet kuvat otettiin ja julkaistiin. Ammarin mukaan muutkin paikalla olleet otattivat irtopään kanssa kuvia. 

Keskusrikospoliisi oli erityisen kiinnostunut Facebookissa 19.1. julkaistusta kuvasta, jota sen julkaissut sotilas oli kommentoinut seuraavasti.

"Näin heidän päät leikattiin Bijissä (Baijissa). Jund Al-Imamin Rykmentit. Erikoistehtävät."

Keskusrikospoliisi pyrkikin esitutkinnassa selvittämään, oliko Ammarilla jotain tekemistä pään irti leikkaamisen kanssa. Lausuntoa pyydettiin myös suomalaiselta oikeuslääkäriltä, jonka mukaan kuitenkin myös pään irtoaminen Ammarin kertomuksen mukaan räjähtämällä on hyvin mahdollista.

Sosiaalisessa mediassa levinneiden tietojen mukaan pää kuului Abu Kayssar Al Baghdadille, joka oli Camp Speicherin joukkomurhan johtaja.

Taustalla Camp Speicherin verilöyly

Ammar kertoi oikeudenkäynnin yhteydessä yllättyneensä siitä, että tapausta alettiin tutkia hänen saavuttuaan Suomeen turvapaikanhakijana viime syyskuussa, noin yhdeksän kuukautta irtopääkuvien julkaisun jälkeen. Hänet vangittiin marraskuussa Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Ammar kertoi esitutkinnassa liittyneensä shiiamilitantteihin taistellakseen ISIS-terroristeja vastaan. Taustalla oli kosto siitä, mitä tapahtui kesäkuussa 2014.

Tuolloin äärijärjestö ISIS valtasi läheisen Mosulin kaupungin. Läheiseen Camp Speicheriin olivat leiriytyneet tuhannet Irakin ilmavoimien kadetit. ISIS-taistelijat komensivat aseistautumattomat kadetit makaamaan maahan riviin. Heidät ammuttiin yksi kerrallaan. Jopa 1700 kuoli.

Teloitus tallennettiin videolle, jonka ISIS julkaisi netissä. Tähän videoon liittyy myös edelleen keskusrikospoliisin tutkinnassa oleva irakilaiskaksosten juttu.

Camp Speicherin massateloituksen johdosta shiiojen uskonnollinen johtaja, suurajatolla Ali al-Sistani kehotti irakilaisia järjestäytymään taisteluun ISIS:tä ja terrorismia vastaan. Myös Ammar päätti liittyä. 

Hänen sotilaskoulutuksensa kesti 45 päivää. Koulutukseen kuului aseiden käyttöä ja katutaistelua.

Isis pahempi, kyse "ylilyönneistä"

Jutussa asiantuntijatodistajana kuultu CMI:n analyytikko Mikko Patokallio kertoo, että raaka väkivalta yhdistettynä ihmisarvoa alentaviin tekoihin on ollut leimallista erityisesti ISIS:ille. Vastapuolella Irakin armeijaa tukevien shiiaryhmien keskuudessa motiivi ja toimintamallit ovat olleet hieman erilaiset.

– Aseelliset shiiaryhmät ovat kyllä syyllistyneet merkittäviin väkivallantekoihin, mutta ne eivät tyypillisesti samalla tavalla ota omistajuutta teoistaan. Useimmiten kyseessä on ollut päiden irti leikkaaminen jo kuolleista ruumiista, tai muu ruumiinhäpäisy.

Shiiaryhmien johtajat ovat kiistäneet syyllisyyden näihin tekoihin, vaikka ne tunnustavat "ylilyöntejä" tapahtuneen. Tällaisesta ylilyönnistä oli syyttäjä Juha-Mikko Hämäläisenkin mukaan kyse Ammarin tapauksessa.

Ammar sai kuvista runsaasti ylistäviä kommentteja. Osa kuvista on yhä Facebookissa julkisesti nähtävillä. 

"Kunnioitan sinua serkkuni", "Allah suojelkoon sinua "sankari"", "varmasti leijonan veli", "kenelle voi tulla", "sinä sankari loistat".

Viimeinen kuva Suomesta

Ammar julkaisi kuvia sotatantereelta aina elokuuhun saakka. Syyskuun 21. julkaistu kuva muodostaa kuitenkin poikkeuksen.

Siinä Ammar seisoo Tornion rajanylityspaikan edessä.

Esitutkinnassa ei käy ilmi selvästi, mikä sai Ammarin lähtemään Eurooppaan ja Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Hänen itsensä mukaan lähtö liittyi kahnaukseen, johon hän oli joutunut erään korkea-arvoisemman sotilaan kanssa.

Voi olla, että viiden kuukauden tutkintavankeus oli kuitenkin riittävä kokemus Suomesta Ammarille. Puolustusasianajaja Ari Nieminen kertoo MTV Uutisille, ettei Ammar ainakaan aio valittaa saamastaan vuoden ja neljän kuukauden ehdollisesta vankeustuomiosta.

Myöskään syyttäjä ei aio valittaa. Suomen ensimmäisen sotarikosjutun tuomio jää siis pysyväksi.

Lue myös:

    Uusimmat