MTV Uutiset kertoi nettisivuillaan maanantaina perintötapauksesta, missä suomalainen opiskelija oli ajautunut taloudelliseen ahdinkoon saatuaan isältään yllätyksellisesti testamenttina kiinteistön vanhasta arvokerrostalosta ulkomailla.
Kyseisen maan lakien mukaan kiinteistön myyminen vaatii oikeusprosessia ja se on kallista.
Arvotalo on huonossa kunnossa, eikä talossa asuvilla sukulaisilla ole varaa peruskorjata rakennusta. Osa perinnönantajan sukulaisista ei puolestaan halua edes puhua kiinteistön mahdollisesta ostamisesta opiskelijalta ilman oikeudenkäyntiä, sanoo tämän lakimies.
Suomessa perintövero pitää maksaa suhteellisen pian, mutta opiskelijan yli kymmenen vuotta sitten perimän kiinteistön kohtalo on siis yhä auki.
Opiskelijan verovelka ulosottoon
Tapauksen 10 000 euron perintövero korkoineen asianajajan mukaan kävi perijälle kestämättömäksi maksaa, ja verovelka meni ulosottoon.
Opiskelijan jo pitkä velkaprosessi jatkuu oikeusistuimessa.
Yllä mainittu tapaus ei ole aivan tavanomainen perintöasia, koska sen juuret ulottuvat ulkomailla sosialismin romahtamiseen ja sen myötä tapahtuneisiin omistusoikeuksien palauttamisiin.
Loma-asunto Espanjassa
Suomalaisilla kuitenkin on yhä enemmän omistuksia ulkomailla, esimerkiksi asuntoina Espanjassa. Verottajalle ulkomaille ulottuvia perintötapauksia tulee vuosittain muutama tuhat, ja määrä kasvanee suomalaisomistusten lisääntyessä rajojemme ulkopuolella.

