Influenssaepidemian huippu vasta edessä – voimakkuus vielä arvoitus

Influenssaepidemian huippua ei ole vielä saavutettu 11:30

Influenssaepidemia on parhaillaan käynnissä, mutta huippua ei ole vielä saavutettu, kertoo Huomenta Suomessa vieraillut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:n infektiolääkäri Eeva Ruotsalainen.

– Kauden huippua odotellaan helmikuulle. Meillä on tällä hetkellä kolme kiertävää influenssavirusta, joista testatuista näytteistä valtaosa on ollut AH1N1-virusta, joka on vuoden 2009 pandemian jälkeläinen. Se kiertää joka vuosi maailmalla kausi-influenssaviruksen tyyppisesti

Viime viikolla Yle kertoi kolmen ihmisen kuolleen influenssaan sairaalassa. Vakavampia taudinkuvia ja sairaalahoitoa vaativia influenssatapauksia todetaan riskiryhmien ja vanhusten lisäksi myös nuorilla ja perusterveillä aikuisilla, kun valtaviruksena on H1N1.

– Kun se saa valtaa, se sairastuttaa yleensä nuoria ja keski-ikäisiä perusterveitä.

Ruotsalainen muistuttaa, että influenssakauden voimakkuus vaihtelee vuosittain.

– Se jää nähtäväksi vielä tällä kaudella, että miten voimakas tämä on.

Influenssa on Ruotsalaisen mukaan vakava tauti, joten hänen mukaansa terveydenhoito ja media ovat tehneet hyvää työtä siinä, että rokotteen suosio kasvaisi.  Taudin leviämistä voi yrittää estää myös hyvällä hygienialla, esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO on julkaissut videon influenssan leviämisestä.

WHO: Näin influenssa leviää 1:29

Eeva Ruotsalainen kertoo artikkelin yläpuolelta löytyvällä videolla, mitä viruksia tällä hetkellä Suomessa kiertää ja milloin voi palata sairauden jälkeen töihin ja urheilun pariin.

Lue myös:

    Uusimmat