Varsinainen influenssaepidemia ei vielä ole puhjennut Suomessa, mutta yleensä tapaukset lisääntyvät marras-joulukuussa. Eilen suurin osa kunnista aloitti maksuttomat influenssarokotukset riskiryhmille. Tänä vuonna maksuttoman rokotuksen saavat uutena kaikki 3–6-vuotiaat lapset.
Influenssakauden alkaminen ja kesto vaihtelevat joka vuosi.
Video: Influenssarokotukset ovat alkaneet.
– Pitkän ajan seurannan mukaan epidemia käynnistyy yleensä marras-joulukuussa. Huippuviikot, eli kun influenssatartuntoja todetaan eniten, sijoittuvat helmi-maaliskuulle. Epidemiakausi jatkuu useimmiten keväälle huhtikuun loppuun asti, kertoo erityisasiantuntija Niina Ikonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Epidemian etenemisessä on kuitenkin monesti nähty poikkeuksiakin.
– Kaksi kautta sitten epidemian huippuviikot ajoittuivat vuodenvaihteeseen, mutta se oli enemmänkin poikkeus. Toisaalta juuri nämä poikkeavat epidemiakaudet kertovat influenssan yllätyksellisyydestä. Influenssaepidemian etenemistä tai kauden aikana kiertäviä viruksia ei pysty ennustamaan.
Yksittäisiä influenssatapauksia on jo ollut eri puolilla Suomessa, mutta epidemiasta ei Ikosen mukaan vielä voida puhua.
– Syksyllä voidaan todeta esimerkiksi hoitolaitoksissa epidemiaryppäitä, mutta tältä kaudelta niitä ei vielä ole tullut tietoon. Yksittäiset laboratoriovarmennetut tautitapaukset ovat hieman lisääntyneet, mutta mistään epidemian käynnistymisestä ei voida puhua.
Rokotus kannattaa ottaa ajoissa
THL suosittelee ottamaan influenssarokotteen virusta vastaan. Ikosen mukaan hyvä ajankohta rokottamiselle on marraskuussa.
