Ina Mikkola käy äitinsä kanssa pysäyttävän keskustelun – purskahtaa itkuun: "Kuulostaa hirveän karulta"

Ina Mikkola kauhistuu huomatessaan, miten paljon enemmän aikaa käyttää puhelimella kuin äitinsä kanssa.

Ina <3 Suomi -ohjelmassa toimittaja Ina Mikkola pohtii, miten teknologian avulla voisi lisätä hyvinvointia ja saada lisää vapaa-aikaa.

Mikkola keskustelee äitinsä Marjo Pääskyvuoren kanssa siitä, miten hankalaa on löytää yhteistä aikaa, kun molemmilla on oman elämänsä kiireet. Mikkola kertoo pohtineensa ajankäyttöään ja laskeneensa, että viettää päivittäin viisi tuntia puhelintaan tuijottaen. Kun se kerrotaan ajalla, joka hänen äitinsä elämästä on todennäköisesti jäljellä, puhelimen kanssa kuluu huimat kuusi vuotta.

Mikkola on tehnyt myös toisen laskelman, jonka tulos järkyttää molempia.

– Se aika, joka meillä olisi yhdessä jäljellä, on laskelmani mukaan vain kolme kuukautta, Mikkola kertoo ja purskahtaa itkuun.

Myös Pääskyvuori pyyhkii kyyneliä.

– Ehkä sitä pitäisi jotenkin muuttaa, ainakin toivoisin niin. Se kuulostaa hirveän karulta.

Mikkola toteaa, että ainakaan sosiaalisessa mediassa roikkuminen ja työnteko eivät saisi olla syitä sille, ettei yhteistä aikaa löydy.

Ina <3 Suomi Subilla maanantaisin klo 20.

Lue myös:

    Uusimmat