Suruviesti kahden toimittajan kuolemasta saapui Imatran paikallislehti Uutisvuoksen toimitukseen viime joulukuussa kesken kiireisen uutistilanteen.
Toimitukseen oli saatu jo yöllä tieto siitä, että keskustassa oli ammuttu.
– Olimme ison uutispäivän äärellä. Olimme rakentaneet toimituksessa päivän ja juttuprosessit niin, että pystymme hoitamaan ison aiheen täällä kunniallisesti. Sitten vihjeitä alkoi tulla toimitukseen, kertoo päätoimittaja Mari Pajari MTV Uutisille.
Vihjeet kertoivat kuolonuhrien olevan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sekä lehden omat toimittajat Katri Ikävalko ja Anne Vihavainen.
– Normaalistihan teemme työtä niin, että haemme vahvistusta vihjeille. Nyt teimme työtä sen eteen, että löytyisi jotain muuta, että vihjeet kumoutuisivat.
Kun viimeinen varmistus tuli, työnteko pysähtyi.
– Tuli ajatus siitä, että miten tästä eteenpäin. Siitä piti luonnollisesti kertoa eteenpäin sisäisesti.
Töitä päätettiin jatkaa
Kuva tapahtumista hahmottui nopeasti. Ampuja oli valikoinut uhrinsa sattumanvaraisesti. Kova tunnemyrsky piti painaa jonnekin muualle ja keskittyä työntekoon.
– Osittain työnteko jatkui koko ajan. Kävimme lyhyitä keskusteluja ihmisten kanssa, että miltä tuntuu ja voimmeko tehdä töitä.
Osa koki, että nimenomaan työnteko on keino, jonka avulla pääsisi eteenpäin mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta.
Muistikuvat loppuvuodesta 2016 ovat kuitenkin harvassa. Apua työn tekemiseen saatiin muun muassa muista lehdistä.
Keskittyminen oli pidettävä käytännön järjestelyissä, hautajaisissa ja asian uutisoinnissa.
Vasta kevään ja kesän aikana toimituksen työssä on pystytty palaamaan normaaliin arkeen. Aluksi toimitus sai kriisiapua sen verran kun koettiin tarpeelliseksi.
– Suurimman avun olemme antaneet toinen toisillemme. Työyhteisö on ollut semmoinen, minkä varaan jokainen on saanut omalla heikolla hetkellään nojata.
Oikeudenkäynti myös helpotus
Oikeudenkäyntiin alettiin valmistautua jo keväällä, mutta mielentilatutkimuksen valmistuminen lykkäsi käräjien alun syksyyn.
– Valmistautumisessa on ollut tavallaan kaksi tasoa. Totta kai mietimme toimituksen sisällä, miten kerromme siitä. Se on iso uutinen ja asia paikallisille. Samalla se on iso juttu tunnepuolella. Elämme kuitenkin omaisten kanssa aika lähellä. Se vaatii aika paljon tasapainoilua.
– Oikeudenkäynti on ehdottomasti myös helpotus. On tärkeää koko kaupungin kannalta, että asia tulee esille. Silloin tiedämme, mitä teon takana on ollut. Tällaisiin tapauksiin liittyy aina niin valtava määrä huhuja ja tarinoita. On hyvä, että se käydään läpi ja asia saa jonkinlaisen päätöksen.
Pajari kertoo, että toimituksessa on jouduttu tapauksen myötä pohtimaan paljon journalistis-eettisiä kysymyksiä.
– Pystymmekö kertomaan asiasta uskottavasti niin, että olemme uskottavia. Että emme olisi tapauksessa osapuolia.
Esimerkiksi huomisen oikeudenkäynnin henkilövalintoja ja painotuksia on mietitty tarkkaan.
Turun tapahtuma palautti muiston
Imatran tapauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua toinenkin veriteko, joka kohdistui täysin sivullisiin ja nimenomaan naisiin. Pajari kertoo jääneensä perjantai-iltana töihin seuraamaan Turun tapahtumia.
– Elin hyvin voimakkaasti joulukuuta läpi. Se tulee hyvin äkkiä, se tunnetila.
Myös Imatran veritekoon epäiltiin aluksi liittyvän poliittisia motiiveja.
Esitutkinnan myötä kuitenkin hahmottui nopeasti kuva yksittäisestä ja sattumanvaraisiin uhreihin kohdistuneesta teosta, jonka epäselvään motiiviin liittyivät epäillyn mielenterveyden ongelmat.
"Meidän pitää kertoa"
Muistot Ikävalkosta ja Vihavaisesta ovat läsnä toimitustyössä päivittäin.
– Kun on pitkään työskennelty yhdessä, on tosi paljon sellaisia asioita joista he tulevat mieleen. Muistelu on välillä vähän surullista, mutta monesti aika hilpeää myös. He olivat molemmat tosi valoisia ihmisiä. Muistoihin liittyy tosi paljon naurua ja iloa.
Työnteossa on usein auttanut lause, jota Anne Vihavainen usein tapasi sanoa.
– Ihmisen kuuluu saada tietää ja meidän pitää kertoa.