Ilmavoimien vuoden pääsotaharjoitus alkaa, toiminta näkyy ja kuuluu suuressa osaa maata

Näin Ilmavoimat harjoittelee nelostiellä 1:12
Katso video: Näin Ilmavoimat harjoitteli nelostiellä syyskuussa

Ilmavoimien järjestämä Ruska 22 -ilmaoperaatioharjoitus alkaa tänään kello 12.

Harjoitukseen osallistuu yhteensä 50 lentokonetta ja noin 3 700 sotilasta eri puolilla Suomea. Mukana on myös ruotsalaisia JAS 39 Gripen -hävittäjiä osana Suomen ja Ruotsin ilmavoimien yhteistyötä.

Harjoitukseen osallistuvat lentokoneet jakautuvat ilmapuolustustehtäviä harjoittelevaan ja harjoitusvastustajaa kuvaavaan joukkoon, Ilmavoimat kertoo.

Koneet tukeutuvat Ilmavoimien liikkuvan taistelutavan mukaisesti useille lentopaikoille eri puolilla Suomea. Harjoitus päättyy lauantaihin 8. lokakuuta kello 15 mennessä.

Päätukikohdat Rovaniemellä ja Jyväskylässä

Ruska 22 on Ilmavoimien tämän vuoden pääsotaharjoitus. Siinä ovat mukana kaikki Ilmavoimien joukko-osastot, ja harjoitus näkyy ja kuuluu suuressa osassa maata.

Tänä vuonna harjoituksessa koulutetaan erityisesti Lapin lennoston ja Ilmasotakoulun reserviläisiä, joten päätukikohdat ovat Rovaniemi ja Jyväskylän Tikkakoski.

Harjoituksen ilmaoperaatioihin liittyy lentotoimintaa matalilla lentokorkeuksilla sekä yliäänilentoja, jotka lennetään mantereen yllä yli 10 kilometrin korkeudessa.

Tänään ja huomenna lentotoiminta päättyy iltaisin kello 22. Keskiviikosta eteenpäin lentotoimintaa on ympäri vuorokauden.

Ilmavoimien mukaan harjoituksen tavoitteena on ylläpitää ja kehittää Suomen ilmapuolustuksen valmiutta.

Lue myös:

    Uusimmat