Ilmastonmuutos lisää sähkömoottoreiden kysyntää myös venealalla: "Akkuteknologia kehittyy nyt valtavaa vauhtia"

Ilmastonmuutos näkyy veneilyharrasteessa siten, että sähkömoottoreilla on nykyisin kysyntää jopa enemmän kuin valmistajat kykenevät niitä veneväelle pykäämään.

–  Sähkömoottoreiden tarjonta veneisiin tulee hieman kysynnän perässä. Koska autoteollisuus on sata kertaa suurempi kuin veneteollisuus, sitä kautta saadaan teknisiä parannuksia koko ajan venepuolelle, luonnehtii Venealan keskusliiton Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

Hän korostaa, että sähkömoottoreiden akkuteknologia kehittyy nyt valtavaa vauhtia.

–  Tämä koskee esimerkiksi akkujen latauspuolta: latausajat lyhenevät nopeasti.

Pajusalon mukaan alojen erona on syytä mainita, että tavallinen sähköpistoke soveltuu veneen moottorin lataamiseen. Sähköauton säännölliseen lataamiseen suositetaan latausaseman asennuttamista.

Veneilyn uusimpiin virtauksiin pääsee perehtymään paraikaa Venemessuilla. Kymmenen päivää kestävä tapahtuma on koonnut Helsingin Messukeskukseen vuosittain muhkeat 70  000 kävijää. Tapahtuma on alansa suurin Pohjoismaissa ja maailmankin mitassa Pajusalon mukaan varsin kookas.

Kevyt mutta tehokas pikkuprutku

Finnboatin toimitusjohtaja sanoo, että sähkömoottoreiden tulon veneisiin voi ryhmitellä kolmeen osaan.

–  Soutuveneiden ja hyvin pienten moottoriveneiden sähköperämoottorit yleistyvät hyvin nopeasti. Mökkiläiselle on mukavaa, että airojen lisäksi veneessä on pieni sähköperämoottori, joka on kevyt ja riittävän tehokas. Vaikka käyttöaika onkin rajallinen, sillä pääsee kuitenkin aika pitkälle.

Soutuvenekoon sähkömoottorin ympäristöhyöty on Pajusalon mukaan toki pieni.

–  Silti se on yksittäisen kuluttajan näkövinkkelistä positiivinen askel.

Hieman suuremmat veneiden sähkömoottorit ovat omiaan etenkin yhteysveneisiin.

–  Nämä veneet ovat käytössä esimerkiksi liikenteessä saaren ja mantereen rannan välillä. Yhteysveneet ajavat verraten lyhyttä matkaa, ja molemmissa päissä on se töpseli lataamiseen.

Samaan sarjaan Pajusalo lukee Suomessa harvinaiset tandemveneet, joilla kyyditään laiturista isommille jahdeille.

Kolmas, suurin moottorityyppi, on tarpeen retki- ja matkaveneilyssä.

–  Tässä suuruusluokassa suurin haaste sähkömoottoreilla on edelleen teknologia. Retkiveneilyssä etäisyydet ovat pitkiä, eikä sitä töpseliä ole keskellä aavaa merta tai edes keskellä Päijännettä. Silti tässäkin kokoluokassa teknologia etenee niin vahvasti, että näemme koko ajan uutta.

Lue myös:

    Uusimmat