Einesruoissa yksi ruoka on ykkönen, mutta koululaisille tämä herkku ei enää maistu.
Iltalehden haastatteleman Saarioisten toimitusjohtaja Ilkka Mäkelän mukaan suomalaisille maistuvat einesruoissa edelleen ne kaikkein perinteisimmät ateriat.
– Maksalaatikko on edelleen valmisruokien ykkönen, Mäkelä paljastaa Iltalehdelle.
Seuraavaksi suosituimpia eineksiä Saarioisilla ovat jauheliha- ja kinkkupizzat, jotka tunnetaan myös tuttavallisemmin roiskeläppäpizzoina. Legendaariset valmispizzat tulivat ensimmäistä kertaa markkinoille vuonna 1981 ja saavuttivat nopeasti hurjan suosion.
Maksaruoat hävinneet koulujen ruokalistoilta
Vaikka maksalaatikko maistuisikin einesmuodossa kuluttajille, ei tätä perinneruokaa enää kouluissa pahemmin tarjoilla. Helsingin opetusviraston ruokapalvelupäällikö Airi Rintamäen mukaan lapset arvostavat nykypäivänäkin tavallista kotiruokaa, mutta maksa ei ole suosikkien joukossa
– Maksalaatikko jakoi niin vahvasti mielipiteet, ettei sitä enää tarjoilla. Kaalilaatikkoa ja kaalikääryleitäkin tarjotaan nykyään vain erityistapauksessa, esimerkiksi teemaviikkoina, Rintamäki kertoi Makuja-sivustolle elokuussa.
Koululaisten lempiruokien joukkoon lukeutuvat vuosittain esimerkiksi pinaattiletut, kalapuikot sekä makaronilaatikko.
(MTV3)
Uusimmat
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
Lataa lisää