IL: Leijonalegenda rajussa kolarissa

Jääkiekkolegenda Matti "Mölli" Keinonen oli rajussa kolarissa.
Jääkiekkolegenda Matti "Mölli" Keinonen oli rajussa kolarissa.
Julkaistu 19.03.2012 08:02(Päivitetty 19.03.2012 08:04)

Legendaarinen jääkiekkoleijona Matti "Mölli" Keinosen hengenlähtö oli lähellä perjantaina, uutisoi Iltalehti.

Vastaantuleva auto törmäsi rajusti Keinosen auton keulaan valtatie 8:lla Raumalla viime perjantaina.

– Urheilijan refleksit pelastivat henkeni ja samalla myös sen vastaantulijan hengen. Väistin vasemmalle, mutta kokonaan en ehtinyt alta pois. Jos se olisi ollut puhdas nokkakolari, en olisi tässä juttelemassa, Keinonen kertoo Iltalehdelle.

Kovasta törmäyksestä koko kansan rakastama kiekkotähti selvisi lopulta naarmuilla käsissään ja polvissaan. Miehen oikeasta silmäkulmasta jouduttiin poistamaan lasinsirpaleita. Keinonen kiittelee lehden haastattelussa sitä, ettei Taija-vaimo ollut reissussa mukana, sillä auton kojelauta oli törmäyksen johdosta pelkääjän puolen penkissä kiinni.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Keinonen sai todeta elämän olevan pienestä kiinni. Viisi vuotta siten mies selvisi pahasta aivoverenvuodosta.

Lähde: Iltalehti: "Urheilijan refleksit pelastivat henkeni"

(MTV3)