IL: Jari Sillanpäällä kivuliaita kohtauksia aiheuttava sairaus

Laulaja Jari Sillanpää kertoo Iltalehden perjantaina julkaistussa Ilona-liitteessä piinaavista kivuistaan.

Iskelmäsuosikki Jari Sillanpää on kaikessa hiljaisuudessa taistellut kivuliaan sairauden kanssa. Iltalehden Ilona-liitteessä tähti kertoo, että hänellä todettiin kesällä sairaus. Kyseessä on kivulias Hortonin neuralgia.

– Tämä sarjoittainen päänsärky on migreenin serkku, mutta neurologien mukaan kivussaan paljon lamaannuttavampi, Sillanpää kertoo lehdelle.

Jari oli kokenut kipua silmän takana jo viitisen vuotta sitten, mutta tuolloin diagnoosina oli kolmoishermosärky. Kesällä 2014 laulaja sai kuitenkin kokea järkyttävämmän kipukohtauksen.

– Olin polvillani parvekkeen oven edessä. Hengitin, kärsin ja tuskailin. Odotin, että kohtaus menisi ohitse. Särky johtuu verisuonista, jotka jostain syystä paisuvat niin paljon, että painavat aivokalvojen hermoja, Sillanpää kertoo Iltalehdelle.

Sillanpäällä on nykyään lääkitys sairauteen. Kesällä hän myös oppi, että alkoholinkäyttö voi laukaista kohtauksen.

– Otin keikan jälkeen yhden oluen. Seurauksena ei ollut rentoutuminen vaan hirveä Horton. Ymmärsin, että jokainen alkoholiannos voi aiheuttaa kohtauksen, jonka aikana tekisi mieli sahata pää poikki.

Sillanpää onkin vähentänyt alkoholinkäyttönsä lähes nollaan, mikä on auttanut tähteä myös painonpudotuksessa.

Lue myös:

    Uusimmat