Ikoninen Barbra Streisand paljastaa: Näiltä kahdelta henkilöltä hän on pyytänyt nimikirjoituksen: "Minusta tuntui kamalalta"

Barbra Streisand on pyytänyt nimikirjoitusta kahdesti elämässään.

Yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja Barbra Streisand paljasti The Late Show -ohjelmassa, että hän on elämänsä aikana pyytänyt nimikirjoitusta kahdelta ihmiseltä: Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyltä sekä näyttelijä Cliff Robertsonita.

Kennedyltä näyttelijä pyysi nimikirjoitusta laulaessaan tälle vuonna 1963.

– Minusta tuntui kamalalta, mutta sanoin hänelle, että (nimikirjoitus) oli äidilleni, mutta se oli oikeasti minulle, hän paljasti ohjelman juontajalle Stephen Colbertille

Streisand kertoi saaneensa presidentiltä nimikirjoituksen ja piilottaneensa sen pukunsa suojiin. Kotiin päästessään hän kuitenkin huomasi nimikirjoituksen kadonneen.

– Kadotin sen! Mutta hän otti valokuvan kanssani ja allekirjoitti sen, joten se on ok, hän lisäsi.

Streisand kutsuttiin laulamaan Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illalliselle vuonna 1963. My Name Is Barbra -muistelmakirjassaan Streisand kertoo pyytäneensä tuolloin Kennedyn nimikirjoitusta, vaikka häntä oli nimeomaan ohjeistettu olemaan tekemättä niin.

Toisen nimikirjoituksen kirjoittaneen Robertsonin Streisand puolestaan kohtasi kadulla.

– Olin niin ujo, ja ajattelin, että no, mitä helvettiä, hän kertasi.

Vuonna 1968 Oscar-palkinnon voittanut Robertson menehtyi vuonna 2011 ollessaan 88-vuotias.

Lähde: Huffpost

Lue myös:

    Uusimmat