Ikinuori Cher täyttää 70 vuotta – katso kuvat maagisen uran varrelta

Yksi maailman tunnetuimmista laulaja-näyttelijöistä viettää tänään perjantaina 20. toukokuuta 70-vuotissyntymäpäiväänsä.

Viihteen monitoimija Cher juhlii tänään perjantaina pyöreitä vuosia, sillä mittariin on kertynyt jo kunnioitettavat 70 vuotta. 

Vuosikymmenten mittaisella urallaan Cher on palkittu niin Oscarilla, Emmyllä, Golden Globella kuin Grammylläkin. Uskomattomalle uralle mahtuu niin ikimuistoisia hittejä kuin skandaalejakin. 

Cher tuli alkujaan tunnetuksi Sonny & Cher -duosta, jossa hän lauloi yhdessä miehensä Sonny Bonon kanssa. Vuoden 1963 tienoilla perustettu duo hajosi vuonna 1974. 

Vuonna 1987 Cher palkittiin parhaan naisnäyttelijän Oscarilla roolistaan elokuvassa Kuuhullut.

Cher tunnetaan rohkeana pukeutujana, eikä hän arastellut edes silloin, kun hän nouti arvostetun Oscar-palkintonsa. 

Cher on vuosien varrella seurustellut useiden supertähtien kanssa. Lempi on leiskunut muun muassa Val Kilmerin, Bon Jovi -yhtyeen Richie Samboran, Tommy Leen, Gene Simmonsin, Eric Claptonin ja jopa Tom Cruisen kanssa. 

Naimisissa hän on ollut kuitenkin vain kahdesti. Vuosina 1964-1975 Cher oli naimisissa Sonny Bonon kanssa ja vuosina 1975-1979 Gregg Allmanin kanssa.

Cherillä on kaksi poikaa, yksi molemmista liitoista. Hänen esikoisensa Chaz on 47-vuotias ja kuopuksensa Elijah 39-vuotias. 

Cherin viimeisin albumi, Closer to the Truth, julkaistiin vuonna 2013. Vuonna 2010 hän esiintyi elokuvassa Burleski yhdessä poptähti Christina Aguileran kanssa.

Cherin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa kappaletta. 

Lue myös:

    Uusimmat