Jaana, 45, ja Mikko, 61, tapasivat aikoinaan yhteisen harrastuksen merkeissä. Pariskunnalla on 16 vuotta ikäeroa. Jaana kertoo, että heidän vuosia kestäneessä avioliitossaan ratkaisee enemmän henkinen ikä.
Kun pariskunta tapasi, oli Mikolla takanaan jo kaksi avioliittoa. Jaana ei hetkeäkään miettinyt, että ikäero olisi heidän välillään jonkinlainen este.
– Ensi alkuun ikäeromme herätti hieman kummastusta. Mieheni on kuitenkin sopeutunut todella hyvin ystäväpiiriimme, eikä muutaman vuoden heitto tunnu enää missään. Vietämme paljon aikaa yhteisten harrastusten merkeissä tapaamiemme ihmisten kanssa, joten olemme kaikki samalla aaltopituudella.
Mikon edelliset avioliitot ovat lapsettomia, joten puhe perheestä tuli kuvioihin melko pian heidän tavattuaan. Jaana halusi saada opintonsa päätökseen ennen perhettä, joten pariskunta odotti.
– Nyt jos mietin, niin olisi ollut parempi tehdä lapset hieman aikaisemmin, mutta taloudellinen tilanne ei siinä vaiheessa antanut periksi.
Pariskunnan eroavaisuudet eivät tule esille niinkään ikäeron myötä, vaan lähinnä sen huomaa siitä, että toinen on puhdasverinen kaupunkilainen ja toinen on maalta kotoisin.
– Todellisuudessa se ero tulee maalaiselämän ja kaupunkimiljöön välisestä kuilusta. Minä olen elänyt kaupunkikulttuurissa koko ikäni ja mieheni on maaseudulta kotoisin. Se merkkaa paljon enemmän suhteessamme kuin ikäero.
Mikko viihtyy koti-isänä
Pariskunnalla on kaksi pientä lasta, joista toinen ei ole vielä koulussa. Mikko on yksilöllisellä varhaiseläkkeellä ja on kotona lasten kanssa. Hän on myös aktiivisesti mukana lasten harrastuksissa ja koulun johtokunnassa.
