Ii voitti EU:n energia- ja ilmastopalkinnon – pieni suomalaiskunta päihitti suuret kilpakumppanit Pariisia myöten

Iin kunta voitti EU:n ilmapstopalkinnon 2:04

Euroopan komissio on myöntänyt vuoden 2017 energia- ja ilmastopalkinnon suomalaiselle Iin kunnalle.

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Ii kisasi viime metreille saakka Pariisin, Torinon ja Tallinnan kanssa tittelistä. Illalla hiukan ennen yhdeksää jännittävä odotus Nenosen huoltoaseman kisastudiolla päättyi raikuviin aplodeihin.

– On hienoa, että muuallakin nyt nähdään, miten arvokasta työtä täällä Iissä tehdään, kiitteli Timo Haapaniemi.

Hän kiittelee erityisesti sitä, että Iissä on otettu koko kunta mukaan ympäristötalkoisiin ja päästöttömän kunnan luomiseen.

– Se on hienoa, että kaikki ovat lähteneet tähän mukaan ja kaikille on annettu mahdollisuus osallistua. Pakkohan meidän on jotain tehdä tämän maapallon hyväksi, sanoi Timo Haapaniemi

EU:n komissio painotti palkinnon saamisessa kaikkien kuntalaisten mukaan ottamista ympäristötekoon, mutta huomioi myös Iin kiistattoman edistyksellisen strategian pyrkimyksessä kohti päästötöntä ja jätteetöntä kuntaa. Alle 10 000 asukkaan Iissä on hyödynnetty harvinaisen paljon tuulivoimaa, aurinkoenergiaa ja sähköautoja.

Lisäksi kaikissa kunnan kiinteistöissä on luovuttu öljylämmityksestä ja koulut, kodit, päiväkodit ja laitokset on houkuteltu mukaan 50/50-konseptiin. Tämän periaatteen mukaan säästyneestä energiasta koituva rahallinen säästö kunnalle jaetaan puoliksi säästäneen tahon ja kunnan kesken.

Hankkeen voimin koululaiset ovat keränneet Iissä jo tuhansia euroja virkistyskäyttöön ja esimerkiksi pelien hankintaan.

Lue myös:

    Uusimmat