Iholla-sarjan toisen tuotantokauden viimeisessä, 36. jaksossa torstaina 14.3. Iholla-naiset pohtivat sitä, mitä tulevaisuus tuo heille tullessaan.
Alkuvuoden viiden suomalaisnaisen arkea valottaneen Iholla-sarjan 14.3. nähtävässä viimeisessä jaksossa Sanni, Venla, Johanna, Marketta ja Claudia miettivät sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Sanni on menossa avomiehensä Roman kanssa naimisiin tulevana kesänä. Hääsuunnitelmat ovat Sannin mielessä tiukasti, kun hän suuntaa jaksossa ystäviensä kanssa sovittamaan hääpukuja.
Myöhemmin Sanni keskustelee miehensä kanssa siitä, mitä avioliitto hänelle merkitsee. Pariskunta odottaa tulevaa kesää kiihkeästi.
– Minulle se on tärkeää, että haluan antaa sen lupauksen ja haluan tahtoa olla kanssasi aina. Sitten ihan sellaiset käytännön asiat kuin sama sukunimi, jos tai kun toivottavasti tulee lapsia, niin koko perheellä on sitten sama sukunimi. Ja sitten minusta tulee vaimosi, Sanni perustelee jaksossa.
Venlan kulunut vuosi on ollut täynnä karikoita ja hän on kokenut kivuliaan ensirakkauden. Radiojuontaja alkaa vähitellen hahmottaa elämänsä hyviä puolia ja uskoo nauttivansa läheistensä ansiosta tulevasta vuodesta paljon enemmän.
– Lupaan yrittää parhaani, että teen vuodesta 2013 minulle itselleni paljon paljon kivemman. Ja tiedän, että pystyn siihen, koska minulla on niin ihania ystäviä, maailman siistein duuni ja ihana perhe. Eikö niillä kolmella pääse aika pitkälle, jos vain haluaa? Venla miettii jaksossa.
Johanna saa yllättävän treffikutsun, johon hän tarttuu epäilemättä. Tapaaminen on viedä Johannalta jalat alta.
– Hei kaikki naiset ympäri maailman, älkää jääkö kotiin suremaan mitään vanhoja juttuja. Älkää jääkö murehtimaan. Menkää ulos, suostukaa treffeille, päästäkää ihmiset lähelle. Tämä on ihana olo! Johanna hihkuu jaksossa.
Marketta kertoo jaksossa, ettei hänellä ole tapana tehdä lupauksia vuoden vaihtuessa. Opiskelija on tottunut pyrkivänsä tavoittelemaan asioita lyhyemmällä tähtäimellä.
– En tee mitään lupauksia ensi vuodelle. En yleensäkään tee uudenvuodenlupauksia. Mielestäni vuosi on vähän liian pitkä aika toteuttaa niitä juttuja. Jos jotain tavoitteita teen, niin yritän tehdä niitä muutaman kuukauden ajanjaksolle, Marketta perustelee.
Pohdinnan päätteeksi Marketta lupautuu kuitenkin kehittämään itseään tulevana vuonna tietyllä saralla.
– Yksi lupaus, jonka voisin kuitenkin antaa on se, että voisin opetella vähän sellaista tunneälyä ja sosiaalisten tilanteiden älyä, Marketta toteaa jaksossa.
Claudia leikkii jaksossa poikiensa kanssa ja puhuu avoimesti siitä, mikä hänelle on elämässä tärkeintä – niin tänä kuin tulevanakin vuonna.
– Minä olen tällainen äiti. Ehkä en ole aina se pullantuoksuisin äiti, mutta olen koittanut elää tätä elämää siten, että lapset olisivat onnellisia. Kyllä he aika onnellisia tuntuvat olevan, Claudia toteaa jaksossa.
Tykkää Iholla-sarjasta Facebookissa!
IHOLLA nähdään AVA-kanavalla maanantaista torstaihin klo 22.
Sarjan päätösjakso nähdään 14.3.
AVA / Heli Kuitunen
Kuvat: AVA
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
20:47
"Venäläisen vakoojavalaan" kuolinsyy selvinnyt
-
20:44
Oudompi ilmiö: Suomessa satoi kaukaisen autiomaan hiekkaa
-
20:34
Veikkausliigan mestaruustaistelu ratkeaa päätöskierroksella – Ilves nousi sarjakärkeen
-
Lataa lisää