Ihmisruumiita jäädytetään henkiin herättämistä varten – Geriatri skeptinen
Geriatri Roope Leppänen toppuuttelee kryoniikan eli syväjäädytyksen keinoin ikuisesta elämästä haikailevia.
Roope Leppänen kertoo, että tähän mennessä ihminen on tiettävästi elänyt pisimmillään 122-vuotiaaksi.
– Geneettiseen ainekseen puuttumalla tiettyjen elinlajien, kuten laakamadon, elinaikaa on pystytty pitkittämään jopa kuusinkertaiseksi normaalista – kuka tietää, mikä ihmisen aivan maksimaalinen elinikä on, jos kaikki keinot saadaan hyödynnettyä, Leppänen sanoo.
– Elinajanodotteen sekä teoreettisen elinajan pidentäminen tulee kuitenkin erottaa vanhenemisen hidastamisesta.
Jo nyt maailmalla tarjotaan kryoniikkapalveluita. Kryoniikalla tarkoitetaan syväjäädytystä. Ajatuksena on, että tulevaisuuden tieteen keinoilla alhaisessa lämpötilassa säilötty ihmisruumis pystyttäisiin herättämään henkiin.
Esimerkiksi Alcor Life Extension Foundationin kryosäilytystankeissa oli viime tammikuun lopussa 114 ihmisen ruumiit tai aivot. Säilytyssopimuksen tehneitä, vielä eläviä asiakkaita oli 981.
Leppänen pitää ajatusta pakastetun ihmisruumiin henkiin herättämisestä kaukaisena.
– Pakastamisen pitäisi tapahtua niin ajoissa, etteivät kudokset ole ikääntyneet – käytännössä siis täysissä elämänvoimissa kolmikymppisenä, ja mitä iloa siitä sitten on? Veikkaan, että tieteellä menee vielä pitkiä aikoja asiassa etenemiseen. Lähivuosikymmeninä en tällaisiin säilytysratkaisuihin lähtisi, Leppänen naurahtaa.
Studio55.fi/Piia Simola
Uusimmat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:54
Hamas ja Israel syyttävät molemmat toisiaan aselevon rikkomisesta – MTV seuraa sotaa
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
19:28
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
19:25
Vesa-Matti Loirin Inarin-mökki myytiin – yllättävä ostaja löytyi autourheilun parista
-
19:16
SM-liigan lisenssihakemuksessa todellinen yllätyskäänne
-
19:14
TPS:lle karmiva nukahdus Turussa – Ilves-tähti huudatti kotiyleisöä Nokia Arenalla
-
19:03
Yeboyah sai Valtteri Palinin äidiltä koskettavan kutsun: "Ehkä odotetaan vielä tuonne joulun jälkeen"
-
19:01
Tarkista, löytyykö sinulta: Tällä ysäripehmolla voi nyt tienata mukavasti
-
19:00
Lue täältä kaikki MTV Uutisten kommenttikirjoitukset
-
18:59
Sisäministeriön muistio paljastaa: Tämän takia rajanylityspaikat suljetaan
-
Lataa lisää