Ihanteellinen tapa juoda olutta – älä pilaa juomaasi näin

Erityisesti kesä on Suomessa oluen juonnin kulta-aikaa. Suomalaisten olutkokemuksessa olisi kuitenkin parantamisen varaa.

Lämmintä, vaahdotonta olutta löysässä muovituopissa. Tämä on arkipäivää aika monella suomalaisterassilla. Se on kuitenkin kaukana ihanteellisesta tavasta juoda olutta.

– Laadukkaassa oluessa maistuvat oluen eri aromit, ja se on tuoretta ja teknisesti virheetöntä. Ihanteellinen lämpötila Suomessa juotavilla oluille on enintään kolme astetta, raamittaa ravintolakanavan johtaja Seppo Salkoharju Hartwallilta.

– Oluessa pitää ehdottomasti olla myös vaahtokukka eli noin kahden sormen paksuinen kerros vaahtoa oluen pinnassa. Vaahto suojaa oluen aromeita.

Lasilla ja hanalla vaikutusta oluen makuun

Oluen juominen on tietyllä tavalla välineurheilua, sillä muun muassa oluthanalla ja lasilla on suuri vaikutus lopputulokseen.

– Ravintoloissa valitettavasti yleistyi 80- ja 90-luvuilla se, että oluenanniskelulaitteet siirrettiin niin sanotusti napin taakse. Jos kuitenkin halutaan rakentaa hyvä tuoppi, se pitää tehdä käsikäyttöisellä hanalla. Silloin pystytään täyttämään kaikki oluelle asetetut laatuvaatimukset, Salkoharju sanoo.

Lasin pitäisi olla oluttyypille sopivan muotoinen, jotta se tuo parhaalla mahdollisella tavalla oluen aromit esiin. Salkoharju peräänkuuluttaa merkkilasia ja lasinalustaa, jotka täydentävät olutkokemuksen.

– Myös koko palvelun pitäisi jäädä positiivisella tavalla asiakkaan mieleen. Olut maistuu paremmalta, kun se tarjoillaan asiantuntevasti ja hymyn kanssa.

Suomalaiset eivät vaadi laatua

Osaammeko me suomalaiset sitten vaatia tai edes odottaa ravintolaoluiltamme laatua? Ravintolakanavan johtaja Seppo Salkoharju pudistaa päätään.

– Tämä on juuri se peruskysymys. Kuluttajat vähän suomalaiseen tapaan eivät uskalla vaatia tai edellyttää rahalleen vastinetta eli hyvää, laadukasta oluttuopillista. Kuluttajat ovat kuitenkin yksi osa laadun parantamisessa, ja heidän kannattaisi suosia ravintoloita, jotka panostavat laatuun.

Kuluttajien lisäksi myös ravintoloilla ja panimoilla on luonnollisestikin tässä iso rooli. Monet ravintolat ovat jo nyt lähteneet panostamaan oluttarjoilun laatuun. Myös kotimaisilla panimoilla on hyviä teknisiä ratkaisuja ja valmiudet kouluttaa ravintoloitsijoita.

– Jos olutkulttuuri muuttuisi Suomessa, se kohentaisi koko oluen mielikuvaa ja innostaisi ihmisiä tutustumaan erilaisiin oluisiin. Nykyäänhän fakta on se, että Suomessa juodaan Virosta kärrättyä laatikko-olutta enemmän kuin anniskeltua olutta, Salkoharju sanoo.

– Kun keskityttäisiin siihen, millaista olutta juodaan ja miten se tarjoillaan, ehkä pikkuhiljaa myös opittaisiin nauttimaan siitä maltillisemmin, mutta entistä laadukkaammin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat