Rami Saari aikoo ilahduttaa tänä jouluna yhtä vähäosaista perhettä joululahjoilla. Sosiaalisessa mediassa hyväntekijää on kutsuttu ”oikeaksi joulupukiksi”.
Tamperelainen Rami Saari, 35, ei ole aina ollut jouluihminen. Aiemmin juhla edusti hänelle yksinäisyyttä, mutta omien lasten syntymisen myötä hän on oppinut taas nauttimaan joulusta ja jakamaan iloa muillekin.
Lapset ovat isänsä luona joka toinen joulu, ja joka toinen joulu Rami on vienyt joulumieltä koteihin joulupukkina – ilmaiseksi. Hän haluaa suoda pukin vähäosaisille perheille, joiden luona kuuraparta ei pääsisi aattona käymään ilman hyväntekeväisyyttä.
Viime jouluna Rami jakoi ilmaisia joulukinkkuja, jotka olivat jääneet yli työpaikalta. Samalla miehessä alkoi itää ajatus hyväntekeväisyyden jatkojalostamisesta: miten hienoa olisi, jos voisi toimia ilmaisena joulupukkina, jolla olisi mukanaan lahjoja.
Aluksi Rami ajatteli, että veisi yhden paketin per perhe. Idea kuitenkin otti tuulta alleen, ja nyt Rami aikoo tarjota yhdelle vähäosaiselle perheelle ”super deluxe” – joulupukkipaketin.
LUE MYÖS: Onko joulupukkia olemassa? Näin vastaat kolmeen lapsen vaikeaan kysymykseen
Joululahjoja 300 eurolla
Tänä jouluna Rami pyytää ensimmäisen kerran joulupukkikeikoista rahaa – tarkemmin ottaen 50 euroa per käynti. Kuudesta keikasta Ramille kertyy yhteensä 300 euroa, jolla hän aikoo ostaa lahjoja yhdelle perheelle. Summa on suunnilleen sama kuin mitä keskiverto suomalainen käyttää joululahjoihin.