Teinipoika murhasi raa'asti kaksi naista Britanniassa – kertoi motiiviksi lottovoiton, josta oli "tehnyt sopimuksen demonin kanssa"

Iso-Britanniassa on tuomittu 19-vuotias Danyal Hussein elinkautiseen kahden naisen murhasta.

Hussein puukotti 46-vuotiaan Bibaa Henryn ja 27-vuotiaan Nicole Smallmanin kuoliaaksi puistossa Lontoossa viime vuoden kesäkuussa.

Sisarukset olivat olleet viettämässä Henryn syntymäpäivää ystäviensä kanssa, mutta olivat jääneet kaksistaan puistoon aamuyöhön saakka.

BBC:n ja Reutersin mukaan Hussein on kertonut tehneensä "sopimuksen demonien kanssa". Sopimukseen hänen mukaansa kuului, että hän voittaisi lotossa, jos uhraisi kuuden naisen hengen. Husseinin hallusta löydettiin erilaisia "sopimuksia", joita hän oli allekirjoittanut omalla verellään.

Oikeus määräsi aiemmin Husseinin mielentila-arvioon. Tutkinnan mukaan hän oli aiemmin uppoutunut pimeässä verkossa okkultismiin. Husseinin koulu oli vuonna 2017 ilmaissut huolensa viranomaisille siitä, että poika olisi altis radikalisoitumiselle.

Hussein tuomittiin torstaina kahdesta murhasta elinkautiseen, josta hänen täytyy istua vankilassa vähintään 35 vuotta.

Poliisia syytetään huolimattomuudesta

Murhien jälkeen Hussein oli raahannut ruumiit läheiseen metsikköön, ja järjestänyt ne jonkinlaiseen asetelmaan.

Nicole Smallmanin poikaystävä löysi ruumiit katoamista seuraavana päivänä. Murhien tekotapaa kuvailtiin oikeudessa brutaaliksi.

Poliisi jäljitti Husseinin verijälkien avulla. Hänet pidätettiin lähes neljä viikkoa murhien jälkeen.

Poliisin mukaan hän olisi todennäköisesti pyrkinyt surmaamaan lisää naisia verityön jälkeen, ellei olisi loukannut kättään hyökkäyksessä.  

Uhrien perhe on syyttänyt Suur-Lontoon poliisia huolimattomuudesta tutkinnassa. Lisäksi kaksi rikostutkijaa on joutunut virkarikossyytteeseen, koska he olivat ottaneet rikospaikasta "sopimattomia kuvia" ja jakaneet niitä Whatsapp-viestipalvelussa.

Suur-Lontoon poliisi on esittänyt anteeksipyynnön perheelle, mutta tämä ei ole hyväksynyt sitä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja