"Hyvä puoli tässä hankalassa tilanteessa on se, että neuvotteluyhteys on olemassa" – Teollisuusliiton Aalto ja Teknologiateollisuuden Helle valmiita jatkamaan tes-neuvotteluja ensi viikolla

Teollisuusliitto lisää painetta torstaina katkenneisiin teknologiateollisuuden neuvotteluihin ja aloittaa huomenna kaksi viikkoa kestävät ylityökiellot neljällä sopimusalallaan. Työehtosopimukset päättyivät kuun vaihteessa, eikä uusista työehdoista päästy sopuun.

Myös Ammattiliitto Pron aloittaa ylityökiellon, joka koskee kaikkia teknologiateollisuuden toimihenkilötehtäviä.

Työnantajien Teknologiateollisuus ja SAK:lainen Teollisuusliitto kertoivat tänään olevansa valmiita jatkamaan neuvotteluja ensi viikolla. 

– Hyvä puoli tässä hankalassa tilanteessa on se, että neuvotteluyhteys on olemassa. Uskon, että neuvottelut jatkuvat jo alkavalla viikolla. Mutta ratkaisujen saaminen erittäin tärkeää, koska heikkenevä talous muutenkin vaikeuttaa yritysten tilannetta, sanoo Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle.

– Luulisin, että maanantaina tai viimeistään tiistaina keskustelemme Teknologiateollisuuden kanssa, miten näitä neuvotteluja jatketaan. Meillä on hyvät neuvotteluvälit. Asiat ovat vain vaikeita ja niihin täytyy käyttää aikaa, että löydetään hyvä ratkaisu, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto toteaa.

Neuvotteluja käyty elokuusta saakka

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden neuvotteluja pidetään tärkeinä, sillä niiden odotetaan toimivan pääavaajina myöhemmille liittoneuvotteluilla. Pöydässä erimielisyydet ovat yhä tuntuvia. Neuvotteluja on käyty elokuusta saakka.

– Kyllä meillä on edelleen isot asiat auki. Me emme ole päässeet yhteisymmärrykseen tästä 24 tunnin talkootyöajasta, sopimuskaudesta tai palkankorotuksista. Näistä asioista ei ole vielä käytännössä neuvoteltu ollenkaan, Aalto sanoo.

– Teknolologiateollisuudelle tärkeintä on sopimusten kustannustaso. Mikäli työaika säilyy nykyisellään, se antaa tilaa palkankorotuksille, mutta mikäli kiky-tunnit poistuisivat, merkitsisi se sitä, että palkankorotuksista pitäisi vastaavasti tinkiä, Helle kertoo.

Työantajapuolen mukaan huomenna alkavat painostustoimet hankaloittavat työmarkkinaneuvotteluja sekä vaikeuttavat yritysten toimintaa ja toimituksia asiakkaille.

Työntekijäpuoli toivoo ylityökieltojen tuovan painetta neuvottelupöytään. Ilmassa ei kuitenkaan ole esimerkiksi sovittelun laukaisevia tekijöitä. 

– Meidän toive tietysti on, että neuvottelutulos saataisiin aikaiseksi ilman, että erilaisiin järjestöllisiin toimiin pitäisi tässä tämän pidemmälle mennä, Aalto toteaa.

– Neuvottelutilanne on kieltämättä haasteellinen, koska kaikki isot kysymykset ovat vielä avoinna. Mutta meidän tavoite on, että ratkaisut saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti. Ja se on mahdollista, kunhan keskitytään neuvotteluihin ja molemmat osapuolet hakevat aktiivisesti ratkaisuja, Helle sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat