”Huumeveikko” häiriköi Vantaalla kauppakeskus Tikkurissa – kassista löytyi myös useampi teräase

Itä-Uudenmaan poliisi otti tiistaina kiinni miehen, jonka hallusta löytyi huumausaineiden lisäksi teräaseita.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo saaneensa eilen hälytystehtävän Vantaalla sijaitsevaan Kauppakeskus Tikkuriin.

Vartija oli aiemmin joutunut poistamaan kauppakeskuksesta miehen, joka oli ollut seurueensa kanssa häiriöksi muille kauppakeskuksen asiakkaille rakennuksen eri liikkeissä.

Lisäksi miehellä oli kädessään pussi, jonka epäiltiin sisältävän huumausainetta.

Poliisi tarkasti miehen hallussa olleen kassin, jossa oli 29 pussiin sullottuna noin 100 gramman verran amfetamiiniksi epäiltyä ainetta. Pussukka sisälsi myös erilaisia reseptilääkkeitä, tarkkuusvaa’an sekä piipun.

Kassista löytyi myös teräaseita

Miehellä oli hallussaan myös erilaisia teräaseita: Poliisi takavarikoi mieheltä kaksi puukkoa ja retkikirveen.

Poliisin mukaan miehellä ei ollut hyväksyttävää syytä pitää hallussaan kyseisiä teräaseita julkisella paikalla.

Mies otettiin kiinni ja hänet toimitettiin Vantaan poliisivankilaan. Häntä epäillään huumausainerikoksesta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.

Lue myös:

    Uusimmat