Huumekuski kaahasi poliisia pakoon – menetti auton hallinnan ja lensi päiväkodin seinään

Hämeen poliisilaitos kertoo keskiviikkona tapahtuneesta rattijuopumustapauksesta, jonka lisäksi samaa kuskia epäillään myös kuudesta muusta rikoksesta.

Poliisi sai keskiviikkoiltapäivänä ilmoituksen Forssassa epävarmasti ajaneesta ajoneuvosta. Poliisipartio tavoitti auton, mutta kuljettaja ei totellut poliisin pysähtymiskäskyjä, vaan kiihdytti 40 km/h -alueella parhaimmillaan 90 km/h -vauhtiin.

Lopulta kaahailija menetti ajokkinsa hallinnan ja se lensi kylki edellä päiväkodin seinään, josta auto liukui päiväkodin pihalle. Hurja tilanne ei aiheuttanut vaaraa sivullisille, eikä kuskikaan saanut ilmeisesti kovempia vammoja, sillä hän yritti törmäyksen jälkeen juosta poliisia pakoon. Autossa oli tämän lisäksi yksi matkustaja, 25-vuotias nainen.

Poliisin tavoitettua niin ikään 25-vuotiaan kuljettajan, tämä puhalsi pyöreän nolla, mutta huumausainepikatesti näytti sen sijaan positiivista. Huumekuskin kuljettaja ajoneuvon omistajuuskin oli epäselvä ja siitä oli jätetty maksamatta ajoneuvovero. Mies oli määrätty aiemmin ajokieltoon vuonna 2011 ja hän oli jäänyt jo kahdesti kiinni kortitta ajamisesta.

Poliisin tutkittua auton, sieltä löydettiin kolme luvatonta kaasusumutinta sekä huumausaineiden käyttövälineitä. Huumeiden vaikutuksen alaisena autoillutta miestä epäillään nyt rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, vammantuottamuksesta, ajoneuvoverorikkomuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Lue myös:

    Uusimmat