Poliisia paennut kortiton rattijuoppo kaahasi humalassa kolarin, oli käyttänyt myös lääkkeitä ja huumeita

Turussa poliisipartio on ottanut kiinni kortittoman rattijuopon, joka aiheutti poliisia paetessaan liikenneonnettomuuden.

Poliisipartio havaitsi viime yönä henkilöauton, joka ajoi partiota vastaan Naantalin pikatiellä 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella 156 kilometrin tuntivauhdilla. Partio kääntyi ajoneuvon perään mutta menetti hetkeksi näköyhteyden. 

Karkuun lähtenyt ajoneuvo ajoi Jyrkkälän ramppiin, missä se ajoi korotetun liikennejakajan yli vastaantulevien kaistalle törmäten Artukaisten suunnasta tulleen henkilöauton keulaan.

Karkuun lähteneen ajoneuvon ajo-oikeudeton kuljettaja jäi kiinni tekopaikalta. Hänelle tehtiin seulonta-alkometrikoe, jonka tulos oli 2,2 promillea. Hän myönsi myös käyttäneensä erinäisiä lääkkeitä ja huumausaineita. Karkuun lähteneessä ajoneuvossa oli kaksi henkilöä ja vastapuolen ajoneuvossa oli kuljettaja yksinään.

Poliisin mukaan kaikki henkilöt selvisivät yhteentörmäyksestä yllättävin lievin vahingoin vaikka autoihin tuli mittavia vaurioita.

Vuonna 1996 syntynyt turma-autoa ajanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Matkustajana ollutta vuonna 1996 syntynyttä miestä epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

 

Lue myös:

    Uusimmat