Huuhkajien ykkösfani Markon yli 30 vuoden kärsimysten tie on pian ohi – kertoo nyt, millaista lisätuskaa korona toi historiallisen EM-turnauksen odottamiseen
"Välillä on ollut aikamoista epätoivoa".
Urheilu on ilon, riemun, surun ja pettymyksen vuoristorataa, ja sitä on myös urheilufanius. Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen eli Huuhkajien kannattajilla koko tunnekirjo on ollut esillä matkalla kohti ensi lauantaina vihdoin koittavaa EM-lopputurnausta.
Kun Huuhkajat haihduttivat ikiaikaiset haamunsa yli puolitoista vuotta sitten ottamalla ensimmäisen kerran paikan arvoturnaukseen, Töölön jalkapallostadionin kentällä pulppusi riemua. Yksi kentälle juosseista faneista oli Marko Karvinen, ja hän muistaa hetken kuin eilisen päivän.
– Tuli vuodatettua kaikki pettymyksen kyyneleet stadionin nurmelle. Oli se aikamoinen hetki, kolmenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen, Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n (SMJK) puheenjohtaja Karvinen herkistyy vieläkin.
Tuosta huipusta tultiin kuitenkin alaspäin, syynä mikäpä muukaan kuin koronaviruspandemia. Se siirsi Huuhkajien historiallisen teon vuodella eteenpäin, ja toi epätoivon ja -uskon niin Karviselle kuin niin monelle muullekin fanille. Ikuinen odotus, eikö se lopukaan?
– Välillä on ollut aikamoista epätoivoa, kun ei yhtään tiedetty mihin tämä kehkeytyy. Meillä (SMJK:ssa) oli jo pitkälle viedyt suunnitelmat, ja sitten tulikin se, että päästäänkö ollenkaan kisoihin!
Tilannetta ei helpottanut se, että kaiken mahdollisen rajoitusviidakon keskellä EM-turnauksen järjestäjä Euroopan jalkapalloliitto (Uefa) vetäytyi aika lailla kuoreensa. SMJK kaipasi tietoa, jota ei oikein millään irronnut.
– Tiedottaminen ja avoimuus puuttui. Lähestyimme Uefaa, mutta sama automaattiviesti oli vastauksena joka kerta, Karvinen harmittelee.
Katso video: Huuhkajafani murtui kyyneliin: Mä oon 50 vuotta odottanut
1174497 FANI-ITKEE (1)
Korona painoi kiintiöt alle puoleen
Palloliittokin on kokenut Uefan hitautta, sillä esimerkiksi tarkempi tieto maakohtaisista lippukiintiöistä saatiin vasta tällä viikolla. Lisäksi Uefan sivuilla on ollut EM-matkaajille tärkeää tietoa välillä vanhentuneesti.
– Totta kai rajoitukset muuttuvat usein, ja onhan tämä ollut iso savotta kaikille osapuolille, Uefallekin. Onhan tämä ollut tietysti tosi hämmentävää faneille, ja välillä meillekin, Palloliiton tapahtumapäällikkö Jukka Salasuo toteaa.
Kiintiöt tarkentuivat lopulta seuraaviksi: Tanskaan noin 2 700 sekä Pietarin peleihin Venäjää ja Belgiaa vastaan noin 3 700 ja 4 300. Korona söi luvuista yli puolet: alun perin Tanska-peliin lippukiintiö oli noin 6 500, Venäjä-kohtaamiseen noin 9 000 ja alkulohkon päättävään Belgia-otteluun noin 10 000.
Lentäen, busseillen, muttei junaillen
Paikan päälle historiallista ensimmäistä Suomen miesten arvoturnausta seuraamaan lähtevät suuntaavat kisakaupunkeihin kuka mitenkin, mutta SMJK:n kautta tarjolla on ollut niin charter-lentoa Kööpenhaminaan kuin busseja Pietariin. Loppuunmyytyinä.
VR:n ilmoitus siitä, että henkilöjunaliikennettä EM-kisoihin Venäjälle ei avata, oli SMJK:lle yllätys. Itse sankarit eli maajoukkue matkaa maanantaina Pietariin yksityisellä junavuorolla, mutta kannattajille moinen ei toteutunut.
– Mietimme sitä, mutta ei se toteutunut, Karvinen kertoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää