Hurjaa draamaa MM-hiihdoissa – Therese Johaug kaatui kärjestä, ruotsalaistähden sauva poikki

Naisten yhdistelmäkilpailu käynnistyi dramaattisesti Oberstdorfin MM-hiihdoissa lauantaina.

Norjan ennakkosuosikki Therese Johaug lähti pitämään vauhtia heti kilpailun perinteisen osuuden alkajaisiksi. Norjalainen irtautui nopeasti pääjoukosta ja sai seurakseen ruotsalaiset Ebba Anderssonin ja Frida Karlssonin.

Kolmikko oli laskettelemassa ensimmäisen kierroksen päätteeksi stadionille, kun Johaug ja Karlsson kolaroivat. Johaug oli kaarteessa sisäpuolella, ja ulkopuolella ollut Karlsson hiihti norjalaisen suksen päälle. Karlsson kaatui ja vei Johaugin mukanaan.

Ruotsalaisella kävi tilanteessa huonompi onni, sillä hänen sauvansa katkesi. Karlsson sai uuden sauvan melko nopeasti, mutta hän menetti rytäkässä huomattavasti aikaa. Johaug selvisi vähemmillä vaurioilla ja pääsi jatkamaan kärkijoukoissa.

Johaug johtaa kilpailua perinteisen osuuden jälkeen ennen Anderssonia. Karslsson on noussut kolmanneksi yhdeksän sekuntia Johaugia jäljessä. Krista Pärmäkoski on parhaana suomalaisena kymmenentenä puoli minuuttia kärjestä.

Kilpailussa hiihdetään 7,5 kilometriä perinteisellä ja 7,5 kilometriä vapaalla hiihtotavalla.

Lue myös:

    Uusimmat