Hurja kuva: Lakurekka rysähti kyljelleen moottoritiellä – "kuin korkkiruuvi"

Varsinais-Suomessa Turun ja Helsingin välisellä moottoritiellä on sattunut  hurjan näköinen onnettomuus, jossa rekka ajautui tien keskikaistalle ja kaatui kyljelleen.

Turma sattui ennen kymmentä illalla Salon kohdalla Hajalan liittymässä. Peräkärry kellahti  kyljelleen niin, että vain takapyörät koskettivat maata, ja hytin tuulilasi osoitti taivasta kohti. 

Päivystävä palomestari Marko Rostedt kertoo MTV Uutisille, että tapahtumakuvaus kuulosti hurjalta.

– Kun pojat sanoivat, että hytti on neljässä metrissä renkaat ilmassa ja takapyörät vain koskettavat maata, yritin saada silmiini, mitä siellä odottaa, mutta en oikein saanut, hän kertoo.

Paikan päällä selvisi kuitenkin, että säikähdyksellä on selvitty. Kuljettajaa hiukan avustettiin poistumaan hytistä, mutta hän näytti olevan kunnossa.

– Siinä hän hermostuneesti käveli pitkin poikin, Rostedt kuvailee.

Hän ei osaa arvioida, mistä onnettomuus olisi voinut johtua. Keli oli tapahtumapaikalla ihan hyvä, ei erityisen liukas. Kielimuuri hankaloitti tilanteen selvittämistä. Auto ja peräkärry olivat Latviasta ja kuljettaja Ukrainasta.

– Ei siinä päässyt tekemään mitään syväluotavaa analyysia asiasta. Ei saatu selville, minkä takia hän ajautui sinne.

Turman vuoksi moottoritien toinen kaista oli tukossa, mutta kiertotie saatiin sillan ansiosta kätevästi järjestettyä. Ajoneuvo saatiin lopulta kahden maissa yöllä nostettua ylös. Se meni Rostedtin mukaan kuta kuinkin lunastuskuntoon. Ajoneuvo toimitettiin pois paikalta väärin päin.

– Renkaat olivat niin vääntyneet, ettei sillä pystynyt ajamaan pois tai sitä edes vetämään pois. Toinen laita peräkärrystä tuhoutui täysin.

– Se oli kuin korkkiruuvi siellä ojan pohjalla, kun alettiin siitä siirtää.

Rekan lastina oli lakritsia ja ojitukseen liittyvää 20–30-senttistä putkea.


Lue myös:

    Uusimmat