Huonoimmat rakenneratkaisut 1960-luvun taloissa – valesokkeleita ja tiiviitä ulkoseiniä
Juttusarjassa tutustumme eri vuosikymmenten huonoihin rakenneratkaisuihin. Tässä jutussa keskitymme 1960-luvulla rakennettuihin pientaloihin.
1960-luvulla pientaloista rakennettiin yleensä yksikerroksisia ja loivakattoisia. Valesokkelit olivat yleisiä. Valesokkeli näyttää ulkoapäin normaalilta sokkelilta joka on talon rungon alla. Sisäpuolella valesokkelia puurunko kuitenkin alkaa heti maapinnasta tai jopa maan alta.
Rakennusmestari Marit Laurinkoski Matti Eklund Oy:stä kertoo, että pahimmat ratkaisut 60-luvun taloissa, jotka nyt ovat osoittautuneet riskirekanteiksi, ovat juuri valesokkelirakenteet.
– Valesokkelirakenne on aikanaan RT-ohjekortin tyyppirakenneratkaisun mukainen rakenne. Tänä päivänä on todettu, että valesokkeliratkaisussa seinien alaohjauspuissa on tavanomaisesti mikrobivaurioita, jotka saattavat aiheuttaa terveyshaittaa.
Valesokkelirakenteessa ulkoseinien alaohjauspuu on sijoitettu lähelle ulkopuolella olevaa maan pintaa ja rakennuksen alla olevaa maatäyttöä. Maassa oleva kosteus pitää rakennetta märkänä ja vaurioittaa puurakenteita vähitellen.
Liian tiiviitä ulkoseiniä
1960-, 70- ja 80-luvun taloissa tyypillinen vauriorakenne on myös tiili-villa-tiili seinärakenne, joka on toteutettu ilman tuuletusväliä.
– Näissä seinissä on hyvin tavanomaisesti vaurioita eristetilassa seinän alaosissa.
Laurinkoski tarkentaa, että aina ei voida puhua virheistä rakentamisessa.
– Yleensä ei ole kyseessä virheestä vaan siitä, että sen aikakauden rakenneratkaisut ovat riskialttiita vaurioille ja tämä on selvinnyt vasta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, että näin on. Useat rakennetyypit ovat sen ajan ohjeiden mukaisesti suunniteltu ja rakennettu.
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää