Huomasitko? Huuhkajilla erikoinen show Teemu Pukin rankkarimaalin jälkeen – tästä oli kyse

Suomen jalkapallomaajoukkue esitti Italiaa vastaan pelatussa EM-karsintaottelussa eriskummallisen joukkotuuletuksen, kun Teemu Pukki tasoitti taiston 1–1:een. Pukki ja puolustaja Joona Toivio avasivat ottelun jälkeen, mistä oli kyse.

Pukki lähti toisen jakson rankkarimaalinsa jälkeen juoksemaan kohti vaihtopenkkiä. Koko joukkue kasaantui rinkiin, jossa nostettiin joukossa kädet alhaalta ylös.

Juhlinta oli Pukin ja Toivion mukaan Suomen fysiikkavalmentaja Jari-Pekka "Gene" Keurulaisen aikaansaannosta.

– Genen juttuja, Genen alkuverryttelyyn liittyvä asia. Sovittiin, että tehdään se, jos tulee maali tänään, Pukki kertoi sunnuntaisen pelin päätyttyä.

Toivio kuvaili nähtyä "Genen kevätjuhlaliikkeeksi".

– Se tulee varsinkin pelipäivän aamuverryttelyissä viimeisenä liikkeenä. Katsotaan, otetaanko se mukaan jatkossa, Toivio sanoi.

"Vähän onnenkantamoisia molemmat"

Italia nappasi ottelusta lopulta 2–1-vierasvoiton, kun Jorginho sijoitti rangaistuspotkun oikeaan alakulmaan 79. minuutilla. Moni piti rankkarituomiota kyseenalaisena. Tilanne tulkittiin Sauli Väisäsen käsivirheeksi, vaikka tällä oli kädet kropassa kiinni eikä hän näyttänyt tehneen niillä itsestään isompaa.

– En nähnyt, missä kädet olivat tai mihin se osui, mutta kuulin, että aika kova tuomio, Toivio sanoi.

Toivio myönsi ottelun olleen kauttaaltaan vaikea, vaikka kokikin Suomen puolustamisen onnistuneen suurimmaksi osaksi hyvin.

– He prässäsivät ylhäältä. Emme me päässeet sieltä mihinkään, ei sitä saanut oikein auki. Kyllä he niin ylös tulivat.

Italian avausmaalin puski häkkiin Ciro Immobile. Pallo leijaili Federico Chiesan keskityksestä Paulus Arajuuren yli, eikä Toivio ennättänyt omasta asemastaan enää väliin.

– Katsoin, että se tulee suoraan mun päähän. Se osui Pauluksen päähän vähän. Jos olisin ehtinyt huutaa Paulukselle, että jätä... mutta en ehtinyt.

– Vähän harmillisia nuo maalit. Vähän onnenkantamoisia molemmat.

"Ei kauhean hyvä mieli"

Huuhkajat jatkaa J-lohkossa kakkosena, kun kaksi parasta pääsevät lopulta EM-kisoihin. Suomi on voittanut neljä muuta otteluan, mutta hävinnyt kahdesti lohkokärki Italialle, jolla on kuudesta pelistään vain voittoja.

– Nyt ei ole kauhean hyvä mieli. Ei ole kauhean kiva hävitä pelejä. Mielellään olisi yhden pisteen ottanut. Ehkä tämä muuttuu positiivisemmaksi, kun saa nukkua vähän, ja suurin harmitus lähtee, Toivio tuumaili ja totesi

Lue myös:

    Uusimmat