70-luvun huippumalli Beverly Johnson liittyy tv-veteraani Bill Cosbyn luurankoja kaapista kolistelevien naisten joukkoon.
Aikansa huippumalli, nyt 62-vuotias Beverly Johnson on viimein avautunut nuoruutensa tapahtumista. Johnson kuului maailman ensimmäinen tummaihoinen huippumalli, joka pääsi Voguen kanteen. Tämä tapahtui vuonna 1974.
Nyt Johnson on kertonut Vanity Fair -lehden kolumnissa oman tarinansa kokemuksistaan Bill Cosbyn kanssa. Cosby oli pyytänyt häntä mukaan suosittuun The Cosby Show -ohjelmaan ja ohjelman suurena fanina Johnson oli ollut tästä innoissaan.
Ennen varsinaisia kuvauksia Cosby oli pyytänyt naisen luokseen harjoittelemaan. Ensimmäinen harjoituskerta oli sujunut hyvin, mutta toisella tapahtui kummia.
Johnson kertoo lehdessä Cosbyn huumanneen hänet tarjoamansa kahvin avulla. Cosbylla kun oli lukaalissaan siihen aikaan harvinainen näyttävä kahvikone. Pian Johnson kuitenkin huomasi kahvin erikoisen, ei niinkään piristävän vaikutuksen.
– Antakaas kun selitän. Toimin kuitenkin mallina 70-luvulla. Tuolloin bileissä ja kuvauksissa käytettiin huumeita kuin pullovettä terveyskylpylöissä. Olin siis kokeillut kaikenlaista. Tiesin jo toisen siemauksen jälkeen, että nyt minut on huumattu ja vielä pahasti.
– Päässäni pyöri ja puheeni sammalsi, koko huone pyöri silmissäni. Cosby ohjasi minut ottamaan hänestä tukea. Hän laittoi kätensä lanteilleni ja minä hain tukea hänen hartioistaan.
