Huippuilta sai fanit mylvimään suomalaisvahdin nimeä – Carolinan huima voittoputki sai jatkoa

Suomalaisvahti Antti Raanta muurasi maalinsa umpeen, kun Carolina Hurricanes otti tyylipuhtaan 3-0-voiton Chicago Blackhawksista.

Raanta pysäytti kaikki Chicagon 24 laukausta ja torjui täten kauden ensimmäisen nollapelinsä. Hieno esitys kotiyleisön edessä sai fanit huutamaan Raannan nimeä äänekkäästi ottelun jälkeen.

33-vuotiaan konkarivahdin kausi on ollut tähän asti haastava. Koppi ei ole tarttunut toivotulla tavalla, mikä on luonut Raannalle omia haasteita.

– Tällä kaudella on ollut joitakin pelejä, joissa on tuntunut, ettei ole pystynyt ottamaan noita avaintorjuntoja. On ollut myös liian monta maalia, jossa olen ajatellut, että miksi tein noin, Raanta summaa NHL:n sivuilla.

Keskiviikon vastaisena yönä Raanta sai kuitenkin helpottavan onnistumisen nollapelin myötä.

– Tänään halusin vain pysyä enemmän hetkessä kiinni ja keskittyä vain siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Eikä murehtia siitä, mitä tapahtui kaksi minuuttia sitten tai mitä tapahtuu viiden minuutin päästä, Raanta toteaa.

– Tämä oli iso voitto. On aina kivaa pelata nollapeli.

Carolina on tällä hetkellä huimassa iskussa. Voitto oli joukkueelle nimittäin jo yhdeksäs peräkkäinen. Carolina on itäisessä konferenssissa nyt toisella sijalla.

Lue myös:

    Uusimmat