Huima faniteoria muuttaa käsityksesi rakastetusta animaatiosta

Up! Kohti korkeuksia on Pixarin luoma ja Disneyn julkaisema animaatio, joka kertoo eläkeläismiehen koskettavan tarinan.

Up! Kohti korkeuksia -elokuvan keskiössä on eläkeläismies Carl Fredricksen. Elokuvan ensimmäiset minuutit saavat yleisön välittömästi kyyneliin, sillä napakan elämänkertaosuuden jälkeen päädytään nykyhetkeen ja Ellie-puolison kuolemaan.

Herra Fredricksen oli haaveillut nuoruudestaan asti lentämisestä Etelä-Afrikkaan ja unelma oli määrä täyttää Ellien kanssa. Puolison kuoleman jälkeen yksinäisyyden tunteiden kanssa kamppaillut Carl sisuuntuu ja toteaa, ettei koskaan ole myöhäistä toteuttaa unelmiaan ja päätyy seikkailulle pienen partiolaisen kassa.

Maailmoja mullistavan faniteorian mukaan se onkin juuri Carl, joka kuolee elokuvan alussa. Näin elokuvan lentävät talot ja puhuvat koirat ovatkin osa herra Fredricksenin matkasta tuonpuoleisessa.

Ihan kuin elokuva ei olisi ollut tarpeeksi surullinen jo sellaisenaan?

Lue myös:

    Uusimmat