Huijaussähköposteilla saatuja miljoonia pestiin suomalaisyritysten kautta – hovioikeus korotti päätekijän tuomiota

Ulkomailta tulevat huijauspuhelut lisääntyneet – puhuvat nyt myös suomea 1:57
Ulkomailta tulevien huijauspuheluiden määrä on lisääntynyt. Katso uutisjuttu yltä.

Vaasan hovioikeus kovensi perjantaina päätekijän rangaistusta miljoonien eurojen rahanpesujutussa.

Pohjanmaan käräjäoikeus oli tuominnut kolme miestä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja Timo Alexander Hedmanin, 54, kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeuteen törkeästä rahanpesusta. Hovioikeus korotti Hedmanin tuomion kolmeen ja puoleen vuoteen.

Taustalla oli kaksi eri tapausta, joissa ulkomaisia yhtiöitä huijattiin hakkeroiduilla sähköposteilla, joihin oli vaihdettu suomalaisyritysten tilinumerot. Näin yhtiöt Saksassa ja Luxemburgissa saatiin siirtämään yhteensä yli 4,3 miljoonaa euroa suomalaisyritysten tileille, mistä rahat siirrettiin edelleen ulkomaisille pankkitileille. Valtaosa varoista saatiin myöhemmin jäädytettyä ja takavarikoitua.

Kiistivät tienneensä rahojen rikollisesta alkuperästä

Miehiä ei syytetty hakkeroinnista tai ulkomaalaisten yhtiöiden huijaamisesta. Syyttäjän mukaan tunnistamattomaksi jääneellä henkilöllä oli tarve yritykselle, jonka pankkitilin kautta rikoksilla hankittuja varoja voitaisiin siirtää ulkomaisille pankkitileille. Siksi henkilö otti yhteyttä Hedmaniin.

Hedman järjesti kaksi muuta syytettyä nimellisesti suomalaisyritysten johtoon. Miehet antoivat yritysten verkkopankkitunnukset Hedmanille, joka luovutti ne eteenpäin. Lisäksi neljäs syytetty antoi oman pankkitilinsä rahansiirtojen käyttöön.

Palkkioksi miehet saivat joitain tuhansia tai kymmeniätuhansia euroja. He väittivät, etteivät tienneet rahojen rikollisesta alkuperästä, vaan luulivat niiden liittyvän "kansainväliseen rahoitustoimintaan" tai vedonlyönti- ja nettikasinomaksujen siirtämiseen maasta toiseen.

Sekä käräjä- että hovioikeus arvioivat Hedmanin osuuden muita syytettyjä suuremmaksi.

– Tekojen kohteena on ollut erittäin arvokas omaisuus ja teot on toteutettu suunnitelmallisesti. Hedmanin teko on rikoslajissaan hyvin moitittava. Kysymys on kansainvälisestä rajat ylittävästä rikollisuudesta, jonka toteuttaminen on vaatinut varsin laajamittaiset järjestelyt, hovioikeus katsoi tuomiossaan.

Lue myös:

    Uusimmat