Huijauksesta kärynnyt sometähti julkaisi hämmästyttävän kuvan – onko tässä "naturaali" kehonrakentaja?

"Liver Kinginä" tunnettu Brian Johnson väittää olevansa nykyisin "naturaali" kehonrakentaja. Somepersoona näyttää siihen nähden hämmästyttävän lihaksikkaalta, mikä on herättänytkin laajalti epäilyksiä.

45-vuotias Brian Johnson eli Liver King, suomeksi maksakuningas, jäi viime vuonna kiinni valehtelemisesta. Hän oli pitkään kiistänyt käyttäneensä dopingia, kunnes jäi kiinni julkisuuteen vuotaneista sähköpostiviesteistä, joissa hän kertoi käyttäneensä valtaisia määriä anabolisia steroideja.

Johnson myönsi sittemmin valehdelleensa ja johtaneensa ihmisiä harhaan. Hän vakuutti joulukuussa tekevänsä muutoksen ja jättävänsä dopingin käytön.

Aihetta ei voi pitää mitättömänä, sillä kyse ei ole kestä tahansa treenaajasta, vaan monien miljoonien ihmisten sosiaalisessa mediassa seuraamasta vaikuttajasta, joka on mainostanut erikoista elämäntyyliään. Hän on syönyt "luolamiesdieetissään" muun muassa raakaa eläinten lihaa, maksaa, aivoja, sisäelimiä ja kiveksiä. Suuria tuloja asiallaan tehnyt Johnson on väittänyt elinten syömisen ja lihaa painottavan ruokavalion auttaneen suurten lihastensa saavuttamisessa.

"Järjettömässä kunnossa"

Johnson julkaisi tammikuussa Instagram-tarinoissaan kuvan itsestään, jossa hän väitti olleensa seitsemän päivää naturaali eli ilman dopingaineita ja 24 tuntia ilman ruokaa. Esimerkiksi Fitness Volt -sivusto raportoi tuolloin Johnsonin näyttäneen menettäneen lihaksia ja massaa ylipäätään.

Johnson julkaisi sittemmin uuden päivityksen, jossa hän väitti olleensa 42 tuntia ilman ruokaa. Hän seisoi kuvassa puntarilla, joka näytti 188 paunaa eli noin 85 kilogrammaa.

Johnson on myöhemmin jatkanut kuvien julkaisemista myös paidattomasta vartalostaan. Hiljattain hän jakoi kuvan, jossa hän väitti olleensa 58 päivän ajan "ihan v*tun naturaali" (natty af).

Johnson näyttää otoksessa valtavalta ja samalla kireältä. Fitness Volt kuvasi Johnsonin näyttävän olevan "järjettömässä tikissä".

Johnsonin kuosi on herättänyt hänestä käydyissä keskusteluissa laajasti epäilyksiä siitä, onko mies todella jättänyt dopingin käytön ja olisi nykyisessä kunnossa aineita viime kuukausina lainkaan käyttämättä.

Lukuisissa arvioissa moiseen ei uskota.

Agneta Honkala, 56, kilpailee lajissa, jossa tulee eniten dopingkäryjä – näin hän suhtautuu ilmiöön 1:16
Katso myös: Agneta Honkala kilpailee lajissa, jossa tulee eniten dopingkäryjä – näin hän suhtautuu ilmiöön.

Lue myös:

    Uusimmat