Lapin poliisin tietoon tuli kevään aikana useita tapauksia, joissa internetissä vuokrattavaksi ilmoitettuja mökkejä ei ollut olemassakaan. Poliisi selvitti tapauksen, joka etenee nyt syyteharkintaan.
Huijarit väittivät jo lopetetun yrityksen nimissä vuokraavansa Levillä mökkejä. Mökkien kuvat oli kuitenkin kopioitu muun muassa ulkomaisilta nettisivuilta. Pahimmillaan petetyksi tulleet olivat ehtineet ajaa Etelä-Suomesta pohjoiseen huomatakseen, ettei mökin väitetyssä sijaintikohteessa onkin pelkkää metsää.
Jutun pääepäiltyinä on kaksi miestä, joita epäillään useista petoksista. Lisäksi neljän henkilön epäillään antaneen käyttää pankkitilejään rikollisiin tarkoituksiin, minkä vuoksi heitä epäillään rahanpesusta. Asianomistajia rikoskokonaisuudessa on kymmenen. Rikoshyötyä teoilla saatiin useita tuhansia euroja.
Poliisi varoittaa, että nettihuijaukset muuttuvat yhä ammattimaisemmiksi, ja huijausten tunnistaminen voi olla vaikeaakin.
Poliisin vihjeet huijauksen tunnistamiseksi
|

