Huhuja liikkeellä: presidentti Lukashenko valmistelee kiireistä esiintymistä kansalaisille – vahvistamaton tieto peräisin viestisovelluksesta

1:28
Video: Valko-Venäjän presidentti Lukashenka on pitänyt valtaa jo 26 vuotta – näin "Euroopan viimeinen diktaattori" on onnistunut pysymään vallassa.

Viranomaiset Valko-Venäjällä sanovat vapauttaneensa yli 1 000 pidätettyä mielenosoittajaa.

Yhteensä mielenosoituksissa on sunnuntain presidentinvaalien jälkeen pidätetty yli 6 700 ihmistä. Ainakin kahden mielenosoittajan on kerrottu kuolleen.

Viranomaisten mukaan presidentti Aleksandr Lukashenko olisi myös määrännyt tutkinnan pidätyksistä.

Venäläismedia, muun muassa Ria Novosti, kertoi myöhään torstai-iltana, että Lukashenko olisi valmistelemassa kiireistä esiintymistä kansalaisille. Novostin mukaan tieto esiintymisestä oli kuitenkin peräisin viestipalvelu Telegramista eikä asiaa ole vahvistettu virallisilta tahoilta.

Poliisi on käyttänyt viime päivinä hyvin väkivaltaisia otteita mielenosoittajia kohtaan. Myös monia toimittajia on pidätetty ja heitä vastaan kohdistettu väkivaltaa.

Protestit Valko-Venäjällä presidentinvaalien vilpillisenä pidettyä tulosta vastaan ovat jatkuneet tänään viidettä päivää. Pääkaupunki Minskissä on kerrottu tuhansien protestoijien muodostaneen rauhanomaisen ihmisketjun. Protesteja on myös järjestetty useissa muissa kaupungeissa.

Lisäksi monissa valtion omistamissa tehtaissa on lakkoiltu vastalauseena hallinnon toimille.

Tänään etenkin naiset ovat marssineet Valko-Venäjän kaduilla ja olleet keskiössä rauhanomaisten protestien järjestämisessä. Naiset ovat pukeutuneet valkoiseen, kantaneet kukkia ja muodostaneet rauhanomaisia ihmisketjuja muun muassa pääkaupunki Minskissä protestoidakseen pidätyksiä ja poliisiväkivaltaa vastaan, kertoo muun muassa BBC.

Osa naisista on kertonut myös läheistensä pidätyksistä ja vaatinut heidän vapauttamistaan.

EU huomenna kokoukseen

Länsimaiset hallinnot ovat kritisoineet Valko-Venäjän väkivaltaisuuksia. YK:n ihmisoikeuskomissaari Michelle Bachelet esimerkiksi syytti Valko-Venäjää tarpeettoman ja liiallisen voiman käytöstä.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi vuorostaan olevansa "erittäin huolissaan".

EU-maiden ulkoministerit järjestävät perjantaina ylimääräisen kokouksen pohtiakseen tilannetta Valko-Venäjällä. EU totesi jo aikaisemmin, etteivät vaalit olleet sen paremmin vapaat kuin rehellisetkään.

Unioni on myös väläytellyt mahdollisuutta pakotteisiin vaalituloksen vääristelyn vuoksi. Lukashenkon kerrottiin voittaneen vaalit 80 prosentin äänisaaliilla.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja